kesätyöt

Kaupat hakevat nyt kesätyöntekijöitä − ala tarjoaa monelle nuorelle ensimmäisen kosketuksen työelämään

Monissa kaupan alan yrityksissä kesätyöntekijöiden haku on käynnistynyt. Tehtäviä on tarjolla laidasta laitaan, eikä aiempaa työkokemusta vaadita. Kaupat haluavat riveihinsä motivoituneita ja oppimishaluisia nuoria. Heitä luvataan tsempata ja tukea, sillä kesätöissähän vasta opetellaan. Kaupan liiton mukaan kauppa on suurin nuorten työllistäjä ja tarjoaa monelle ensimmäisen kokemuksen työelämään juuri kesäpestin kautta.  

Kauppa tarjoaa vuosittain kymmeniätuhansia kesätyöpaikkoja – Kaupan liitto mukana Vastuullinen kesäduuni 2022 -kampanjassa

Kaupan liitto on tulevana kesänä mukana Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Sen tavoitteena on tarjota nuorille laadukkaita kesätyöpaikkoja ja hyviä kesätyökokemuksia jälleen ensi kesänä. Kauppa on yksi suurimmista kesätöiden tarjoajista, joten sillä on merkittävä rooli vastuullisen työelämän esittelemisessä. Kesäduuni-kampanjan lisäksi Kaupan liitto on mukana ensi kauden Vastuullinen työnantaja -kampanjassa.  

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi