tekninen kauppa

Ensimmäinen Osaava kauppa -verkkotapahtuma välitti ajankohtaista tietoa kaupan alasta sadoille opetusalan asiantuntijoille

Ensimmäistä kertaa järjestetty Osaava kauppa -verkkotapahtuma keräsi yli 250 ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen edustajaa yhteen. Tapahtuman tavoitteena oli tukea opetuksen, ohjauksen ja koulutuksen kehittämisen parissa työskenteleviä ajantasaisen kaupan alan tiedon saantia. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Teknisen Kaupan Liiton ja Autoalan kanssa.

Teknisen kaupan Markku Uitto: Investointeja vauhditettava, myös yritysten raportointitaakkaa syytä keventää

Teknisen kaupan näkökulmasta investointeja pitäisi Suomessa vauhdittaa helpottamalla investointilupien hakemista ja saamista. Myös verohyvityksen alarajaa tulisi laskea suurille ilmastoneutraaliin talouteen tähtääville investoinneille. Erityisen ongelmallisena teknisen kaupan yritykset pitävät kasvavia raportointivelvoitteita.

Muovinkierrätys lisääntyy rakentamisessa – kauppa mukana tuoreessa Green Deal -sopimuksessa

Kalvomuovien erilliskeräystä lisätään koko rakentamisen toimitusketjussa ja rakentamisessa tänään allekirjoitetulla vapaaehtoisella Rakentamisen muovit Green Deal -sopimuksella. Mukana ovat myös Kaupan liiton jäsenliitot Teknisen Kaupan liitto, Sähköteknisen Kaupan liitto ja Rakennus- ja Sisustustarvikekaupan liitto RASI, joiden tavoitteena on, että mahdollisimman moni toimialojen kaupan yritys liittyy sopimukseen ja vie tavoitetta osaltaan eteenpäin.

Analyysi: Teknisen kaupan myynti heikkeni, mutta pahimmat pelot jäivät toteutumatta

Tekninen kauppa on tärkeässä roolissa suomalaisessa yhteiskunnassa. Alan yritykset harjoittavat muun muassa teollisuuden ja rakentamisen tarvitsemien tuotteiden maahantuontia ja myyntiä, sekä ratkaisujen ja palveluiden toimittamista. Lisäksi alan yritykset tuovat maahan kuluttajatuotteita, kuten esimerkiksi moottoripyöriä, maastoajoneuvoja sekä puutarhan ja metsänhoidon pienkoneita. Uusimpaan teknologiaan perustuvat innovaatiot ja niitä hyödyntävät investoinnit luovat Suomeen kestävää kehitystä ja hyvinvointia. Päätökset, jotka tukevat toimialan selviytymistä koronakriisistä mahdollisimman nopeasti, heijastuvat yhteiskuntaamme laajasti; ala työllistää 20 000 henkilöä, ja myynti oli viime vuonna 10,3 miljardia euroa.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi