tuoteturvallisuusasetus

Kiellettyä kosmetiikkaa ja vaarallisia leluja – EU:n hälytysjärjestelmä kävi viime vuonna kuumana

Euroopan komissio on julkaissut vuosittaisen raporttinsa Safety Gate -järjestelmästä, joka toimii varhaisvaroitusmekanismina vaarallisten tuotteiden tunnistamiseksi EU- ja ETA-maissa. Vuonna 2024 järjestelmään kirjattiin ennätykselliset 4 137 varoitusta. Eniten ilmoituksia koski kosmetiikkaa, leluja ja sähkölaitteita. Suurin osa vaarallisiksi todetuista tuotteista oli peräisin Kiinasta.

EU:n uusi tuoteturvallisuusasetus voimaan 13.12.2024 – uusia vaatimuksia markkinoille tuleville tuotteille  

EU:n uusi tuoteturvallisuusasetus astuu voimaan 13.12.2024. Tämä tarkoittaa, että markkinoille tulevien tuotteiden on täytettävä asetuksen vaatimukset. Suomessa kansallinen täytäntöönpano on edelleen kesken, mutta se ei estä asetuksen voimaantuloa. Kaupan liitto odottaa lisäksi yhä komission tarkempia linjauksia yritysten tueksi.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi