Tiedotteet

Veronkevennyksiä ja sääntelyn purkamista jatkettava myös hallituskauden loppupuoliskolla

Kauppa vaatii keväällä puolivälitarkasteluun kokoontuvalta maan hallitukselta toimia kaupan ja palvelualojen elinvoimaisuuden varmistamiseksi. Kansalaisten ostovoiman parantamiseksi hallituksen on kevennettävä ansiotuloverotusta myös hallituskauden loppuvuosina. Lisäksi hallituksen tulee kaventaa palveluiden kaksinkertaista verokiilaa, joka hidastaa kuluttajapalveluiden kehittymistä. Myös sääntelyn keventämistä on jatkettava ja työmarkkinoiden joustavuutta kehitettävä.

Digikuluttaja ostaa innokkaasti verkosta – myös ulkomailta

Vaikka suomalainen kuluttaja tekee verkko-ostoksia yleensä suomenkielisistä verkkokaupoista, maan rajat eivät häntä pidättele. Ulkomaisiin verkkokauppoihin valuu yli 40 prosenttia suomalaisten euroja. Veropolitiikalla voidaan vaikuttaa myös suomalaisen kaupan kilpailuedellytyksiin.

Kauppa kääntynyt kasvuun – verokiila rasittaa palveluja

Kauppa on kääntynyt usean vuoden laskun jälkeen lievään nousuun ja kasvun ennustetaan jatkuvan maltillisena myös lähivuosina. Kaupan ja kuluttajapalveluiden kehitystä hidastaa kuitenkin palvelun ostoon sisältyvä leveä kaksinkertainen verokiila, joka nostaa merkittävästi palvelujen hintaa ja leikkaa ostovoimaa. Jotta kaupan myönteinen kehitys jatkuisi, edellyttää se verokiilan kaventamista myös hallituskauden loppupuolella.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi