Toimintaohje

Kaupan liitto ja PTY valmistelevat turvallisen asioinnin suositusten muuttamista

Kaupan liitto alkaa valmistella yhdessä Päivittäistavarakauppa ry:n (PTY) kanssa suosituksia kaupan alan yrityksille maan hallituksen koronarajoituksien purkamissuunnitelman mukaisesti. Suosituksia päästään hyödyntämään, mikäli tautitilanne sen sallii. Tavoitteena on, että suositukset ovat valmiina ja julkaistavissa viikolla 20.

Kaikkien HUS-alueen kauppojen on tehtävä kirjallinen suunnitelma lähikontaktien tosiasialliseksi välttämiseksi

Tartuntatautilakiin tehdyt väliaikaiset muutokset aiheuttavat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella toimiville elinkeinonharjoittajille uusia, pikaisia velvoitteita tautitilanteen heikentymisen takia. Aluehallintovirasto on laatinut valmiin lomakepohjan, joka toimijan tulee täyttää ja pitää se toimipisteessään asiakkaiden nähtävillä.

Kaupan liitto suosittelee kasvosuojaimia kauppojen henkilöstölle ja asiakkaille koko maassa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee tällä hetkellä kasvomaskin käyttöä koko maassa. Viranomaisten suositusten mukaisesti myös Kaupan liitto suosittelee, että epidemiatilanteesta riippumatta, kauppojen henkilöstö käyttäisi kasvomaskia tai -visiiriä, ja että myös asiakkaita kehotettaisiin suojainten käyttöön kaupassa asioidessaan.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi