Eurooppalaisen kuluttajansuojan harmonisointi on tavoittelemisen arvoista
Komissio antoi vuoden 2015 lopulla direktiiviehdotuksen, jonka tarkoituksena oli harmonisoida tavaroiden verkkokaupan kuluttajansuojaa. Sidosryhmiltä ja parlamentilta saadun palautteen jälkeen komissio päätyi pari kuukautta sitten antamaan muokatun ehdotuksen, jossa direktiivin soveltamisala on muutettu yleiseksi eli koskemaan verkkokaupan lisäksi myös kivijalkakauppaa. Muutos on kaupan alalle erittäin tervetullut.
Komission lähteminen täysharmonisaation tielle on herättänyt Suomessa jonkin verran julkista keskustelua. Viimeksi vuoden vaihteessa Talouselämä-lehden kommentissa (1.1. Ismo Virta) pelättiin, että EU on viemässä Suomen kuluttajansuojaa Albanian tasolle. Leikkisästä kielikuvasta huolimatta ja Albanian kuluttajansuojaa tuntematta voin varmuudella luvata, että sääntelyn esikuvat tulevat muualta.
Täysharmonisaation kritiikin takana kummittelee elämälle vieras ajatus, jonka mukaan nykymaailmassa markkinat jakautuisivat kansallisiin (suljettuihin) ja kansainvälisiin (avoimiin) markkinoihin, ja että näitä voitaisiin merkittävissä määrin säännellä eri tavoin. Kauppa on muuttunut kansainväliseksi, hintavertailu on erittäin helppoa ja tuotteita tilataan runsaasti verkosta ulkomailta. Suomessa kuluttajien koti- ja ulkomailta tekemät verkko-ostokset ovat jo nyt 19 prosenttia verrattuna erikois- ja tavaratalokaupan arvonlisäverolliseen liikevaihtoon. Lähes puolet ostoksista tilataan Suomen ulkopuolelta. Kilpailu on siis kiistatta kansainvälistä. Näin ollen kuluttajansuojasääntelyn tulisi yhtenäismarkkinoilla olla mahdollisimman harmonisoitua.
Sääntelyn tulisi siis olla yhdenmukaista myyntikanavasta ja sisällöstä riippumatta, eikä verkkokauppaa pidä tarkastella erillisenä kysymyksenä. Kansallisesti eroava sääntely ja sen tulkinnat vaikuttavat sekä sisämarkkinakauppaan että kolmansista valtioista EU-alueelle suuntautuvaan kauppaan. Tiukemman sääntelyn ja valvonnan piirissä olevat yritykset kärsivät kilpailuhaittaa, kun taas väljemmän sääntelyn piirissä olevat yritykset saavat tilanteesta epäoikeudenmukaista kilpailuetua. Esimerkiksi Suomessa kuluttajamarkkinointiin on suhtauduttu varsin ankarasti, mutta valvonta valitettavasti käytännössä kohdistuu vain Suomessa fyysisesti toimiviin yrityksiin. Ulkomaiset kilpailijat, etenkin nopeasti kasvavat EU:n ulkopuoliset markkinapaikat, ovat käytännössä Suomen kuluttajaviranomaisen pitkän kouran ulottumattomissa.
Toki komission muutetussa ehdotuksessa on kaupan alankin kannalta heikkouksia. Kuluttajalla olisi mm. oikeus purkaa tavaran kauppa silloinkin, kun tavaran virhe on vähäinen. Virhettä koskevaa käänteistä todistustaakkaa sovellettaisiin kahden vuoden ajan nykyisen puolen vuoden sijaan, eikä kuluttajalla olisi velvollisuutta reklamoida virheestä kohtuullisessa ajassa. Näihinkin kohtiin neuvosto pyrkii ja toivottavasti myös löytää yhteisen näkemyksen.
Lainsäätäjien tehtävä hyväksyttävän kompromissin löytämiseksi on kuitenkin raskas ja matka maaliin pitkä. Kaikissa jäsenvaltioissa taidetaan olla sitä mieltä, että oma kuluttajansuoja on Euroopan parasta.
Kirjoittaja on Kaupan liiton EU-edunvalvonnasta vastaava asiantuntija.
