Päivä: 10.1.2018

Eurooppalaisen kuluttajansuojan harmonisointi on tavoittelemisen arvoista

yhteystiedot
Janne Koivisto
Komissio antoi vuoden 2015 lopulla direktiiviehdotuksen, jonka tarkoituksena oli harmonisoida tavaroiden verkkokaupan kuluttajansuojaa. Sidosryhmiltä ja parlamentilta saadun palautteen jälkeen komissio päätyi pari kuukautta sitten antamaan muokatun ehdotuksen, jossa direktiivin soveltamisala on muutettu yleiseksi eli koskemaan verkkokaupan lisäksi myös kivijalkakauppaa. Muutos on kaupan alalle erittäin tervetullut. Komission lähteminen täysharmonisaation tielle on herättänyt Suomessa jonkin verran julkista … Lue lisää

Case #kauppa: K-Market Manskussa ollaan ihmisiksi!

Kaupan liitto käynnisti kumppaneidensa kanssa joulukuun alussa Ollaan ihmisiksi -kampanjan, jolla herätellään asiakkaat miettimään omaa käytöstään myyjiä ja muita asiakaspalvelutyötä tekeviä kohtaan. Vaikka yleensä kaikki sujuu ongelmitta asiakkaan ja myyjän kohtaamisessa, joudutaan kaupassa kuin kaupassa välillä myös haastavampiin tilanteisiin.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi