Mitä ehti tapahtua 11 vuodessa?

Aloitin Kaupan liiton toimitusjohtajana lokakuussa 2007, hieman yli 11 vuotta sitten. Miltä se aika näyttää?

Vuoden 2007 lokakuussa talous näytti hyvältä. Takana oli reilut kymmenen vuotta reipasta kasvua, jonka piti jatkua niin kauas kuin horisonttiin näki. Mutta ei: vuonna 2008 taivaalle nousi musta joutsen ja puhkesi finanssikriisi, joka pyyhki Suomen kasvun olemattomiin lähes vuosikymmeneksi.

Jos olisimme kasvaneet samaan tahtiin kuin siihen asti, olisimme bruttokansantuotteessa, viennin määrässä ja kaupan myynnissä neljänneksen korkeammalla kuin nyt. Se on valtava summa rahaa, kymmeniä miljardeja.

Finanssikriisi aiheutti maailmanlaajuisen investointilaman, josta Eurooppa toipui kaikkein hitaimmin. Sitten Venäjä valtasi Krimin 2014 tunnetuin seurauksin. Suomen talous sai kaksi kovaa iskua, joista toipuminen kesti pitkään.

Siirryin kaupan edunvalvontaan mediasta. Siellä digitaalinen murros oli alkanut ja mediayritykset olivat aika neuvottomia uuden edessä. Kauppa ei ollut vielä huolestunut, koska verkkokauppa oli enemmän kuriositeetti. Vasta seuraavat vuodet opettivat, että digitaalinen tsunami on tulossa ja muokkaa peruuttamattomasti kaupan rakenteita.

Kauppa on nyt täydessä kansainvälisessä kilpailussa – riippumatta siitä, onko se tukku- vai vähittäiskauppaa. Vieläkin päättäjien on tätä vaikea ymmärtää, koska suomalaisen kaupan reppuun laitetaan mielellään sellaisia kustannuksia kannettavaksi, joita kansainvälisillä kilpailijoilla ei ole. Lisäpainon kanssa askellus ei ole yhtä ripeää kuin kilpailijoilla.

Markkinatalous ja kilpailu ovat erinomaisia kaupan kirittäjiä. Nämä talouden perusasiat näkyvät vain vähän, kun kaupasta käydään julkista keskustelua. Suomessakin luotetaan vielä enemmän sääntelyyn kuin kilpailuun, vaikka joissakin asioissa parempaan suuntaan on menty.

Hyvä esimerkki on julkinen keskustelu alkoholista tai apteekeista. Mediaa kiinnostavat enemmän kulutusluvut kuin toiminnan tehokkuus ja kuluttajan maksama hinta. Kulutusta voidaan aina säädellä verotuksella ja saatavuutta sääntelyllä, mutta niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten vähittäismyynti järjestetään.

On muitakin asioita, joissa ei nähdä, että kilpailu ja vastuullinen toiminta vapailla markkinoilla on asiakkaiden etu, koska se vaatii toimijoilta tehokkuutta ja uusia palveluita. On ilmeistä, että yleisesti ottaen mediassa ei vieläkään näitä periaatteita koeta kovin tärkeiksi.

Yritysten kilpailukyvyn yksi osa ovat palkkakustannukset ja työehtosopimukset. Niissä työantajat ovat osanneet ihan itsekin aiheuttaa ongelmia. Vuoden 2008−2009 liittokierroksilla oltiin niin avokätisiä, että kuuleman mukaan työntekijätkin olivat hämmästyneitä. Koko 2010-luku onkin mennyt näiden jälkien paikkaamiseen ja vasta viime vuonna saatiin liittokierros toimimaan kohtuullisen hyvin.

Työmarkkinajärjestelmää on paljon kehuttu ja nostettu esiin ns. suomalainen sopimisen kulttuuri. Näyttää kuitenkin siltä, että sopimisen kulttuuri ei ole niin vahvaa kuin esimerkiksi Ruotsissa. Digitaalisuus ja uudenlaiset työn tekemisen muodot eivät juuri näy työehtosopimuksissa, vaikka niistä on kuinka paljon keskusteltu ja molemmat osapuolet tietävät, että digitaalisuuden valtavirta löytää uomansa eikä työehtosopimus ole riittävän vankka pato sen edessä.

Kaupan liiton tehtävä on vaikuttaa siihen, että kaupalla on kilpailukykyiset toimintaedellytykset Suomessa. Vaikuttaminenkin on muuttunut. Samaan aikaan kun median murros on pusertanut toimitusten resurssit ohuiksi, viestintätoimistot ovat kasvaneet.

Yritykset, liitot ja muut tahot käyttävät yhä enemmän viestintätoimistoja apunaan, koska ovat huomanneet, että sitä kautta viesti menee paremmin läpi ja usein sellaisenaan mediaan, jossa ei ole enää riittävästi aikaa eikä resursseja uutisaiheiden käsittelyyn. Entiset poliitikot, erityisavustajat ja toimittajakin ovat siirtyneet viestintäalalle töihin.

Kehitys voi johtaa siihen, että eri toimijoiden viestintä ja viestintästrategiat muistuttavat yhä enemmän toisiaan. Voittajia ovat kuitenkin ne, jotka osaavat erilaistaa viestinsä, mutta eivät tingi tosiasioista. Uskottava viestintä syntyy vain oikeiden tietojen pohjalta.

Trendinä näyttää lisäksi olevan, että korostetaan edunvalvontajärjestöjen yhteiskunnallisia tavoitteita. Ne voivat olla hyvin perusteltuja, mutta jos niiden taakse kätketään oma etu tai tavoitteet, ei olla oikeilla jäljillä. Tässäkin rehellisyys ja suoruus auttavat.

Vielä muutama vuosikymmen sitten meitä kutsuttiin painostusjärjestöiksi. Pian olemme ”alustoja”. Tämä kuvaa hyvin tapahtunutta muutosta.

Kirjoittaja on Kaupan liiton toimitusjohtaja vuoden 2018 loppuun asti. Pekkala jää eläkkeelle yhdentoista palvelusvuoden jälkeen.