Kuluttajakaupan kansainvälisiä menestyjiä on vaikea löytää Suomesta. Viimeisin, joka voidaan nostaa tähän kategoriaan, on lemmikkieläintarvikkeiden erikoisliike Musti ja Mirri – Skandinavian markkinajohtaja, jolla on yli sata liikettä Suomessa. Yritys laajentui … Lue lisää
Kuluttajien luottamusindikaattori sai lokakuussa arvon 16,8, kun se syyskuussa oli vielä 20,2. Viime vuoden lokakuussa luottamusindikaattori oli peräti 23,1. Kuluttajien luottamus on heikoimmalla tasolla kahteen vuoteen, kertoo Tilastokeskus.
Euroopan kemikaalivirasto ECHA valmistelee parhaillaan uutta rekisteriä, johon on tarkoitus kerätä tiedot Euroopan markkinoille tuotujen esineiden sisältämistä nk. huolta aiheuttavista aineista. Kaupan mielestä ilmoitusvelvollisuutta tulee rajata, ja rekisterin pitää palvella sen ensisijaisia käyttäjiä.
Valtaosa suomalaisista on huolissaan ilmastonmuutoksesta ja on myös sitä mieltä, että kulutusta tulisi vähentää. Kansainvälisen ilmastopaneelin raportti sai paljon huomiota erityisesti mediassa, jossa otettiin eniten kantaa nimenomaan yksityisten kuluttajien toimintaan. … Lue lisää
Maahanmuuttajataustaiset työntekijät nähdään kaupan alan yrityksissä tärkeänä voimavarana. Organisaation monimuotoisuuden edistäminen sisältyy usein yritysten strategiaan, sillä sen myötä työyhteisö voi paremmin ja tuottaa siten parempaa tulosta. Maahanmuuttajien tehokas työllistyminen edellyttää kuitenkin sekä työelämän että kaupan uudistumista.
Kuluttajien mielestä Onnibus on yksi Suomen parhaista palveluyrityksistä – ei kuitenkaan laadun vaan hinnan vuoksi. Asiakkaat arvioivat Onnibusin hinta-laatusuhteen ja hintakilpailukyvyn parhaaksi kaikista tutkimistamme 78 yrityksestä.* Onnibus on murtanut perinteisiä … Lue lisää
Vuoden kuumin kirjasesonki käynnistyy 25.−28.10. pidettäviltä kirjamessuilta, jonne kokoontuu jokasyksyiseen tapaan ajankohtaisimmat koti- ja ulkomaiset kirjailijavieraat sekä noin 80 000 kirjanystävää. Etenkin kaunokirjallisuuden myyntiin toivotaan tapahtumasta piristystä.
Kaupan liiton näkemyksen mukaan Suomen hallituksen ja ay-liikkeen välinen konflikti on saanut jo täysin kohtuuttomat mittasuhteet. Liitto toivoo pikaista sovintoa peliin, jossa kärsivinä osapuolina ovat yritykset ja kuluttajat.
EU-parlamentin elintarvikeketjun kauppatapoja koskeva direktiiviesitys voisi toteutuessaan aiheuttaa paljon haittaa kuluttajille. Parlamentin maatalousvaliokunnan mietintöä ei tulisi hyväksyä parlamentin valtuutukseksi trilogineuvotteluihin, vaan se pitäisi ottaa kuluvan viikon täysistunnossa äänestykseen, toteavat Kaupan liitto ja Kuluttajaliitto.
Maailman postiliiton yleissopimus ja siitä aiheutuva kiinalaisen verkkokaupan subventointi on jo pitkään aiheuttanut kilpailuhaittaa myös suomalaiselle kaupalle. Yhdysvallat on ilmoittanut 18.10 vetäytyvänsä yleissopimuksen piiristä. Suomen on niin ikään syytä harkita kaikkia käytettävissä olevia keinoja kilpailuhaitan eliminoimiseksi.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit palata asetuksiin myöhemmin Tietosuoja ja käyttöehdot -sivulla. Hallinnoi evästeasetuksiasi.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_gat_UA-7567086-1
1 minute
A variation of the _gat cookie set by Google Analytics and Google Tag Manager to allow website owners to track visitor behaviour and measure site performance. The pattern element in the name contains the unique identity number of the account or website it relates to.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
vuid
2 years
Vimeo installs this cookie to collect tracking information by setting a unique ID to embed videos to the website.