Uudet direktiivit tavaroiden ja digitaalisen sisällön kaupasta

Euroopan unionin neuvosto ja EU-parlamentti tekivät 29. tammikuuta sopimuksen kahden direktiivin paketista, johon sisältyy sekä direktiivi digitaalisen sisällön ja palveluiden kaupasta että direktiivi tavaroiden kaupasta. Direktiivit koskevat myyjän ja kuluttajan välillä solmittavia myyntisopimuksia.

Tavoitteena on tehostaa eurooppalaisten kuluttajien kuluttajansuojaa ja antaa heille lain tuomaa lisäturvaa erityisesti yli rajojen tapahtuvassa kaupassa. Pyrkimyksenä on myös helpottaa erityisesti pk-yritysten harjoittamaa myyntiä koko EU:n alueella.

Uhkana EU:n ulkopuolelta tuleva etäkauppa

Kaupan liitossa suhtaudutaan myönteisesti EU:n tavoitteisiin. ”On kuitenkin harmillista, että EU:ssa kuluttajansuojaa säännellään ja uudistetaan niin pirstaleisesti. Samanaikaisesti on vireillä useita direktiivimuutoksia, ja niiden lopullisia vaikutuksia on mahdotonta arvioida”, toteaa Kaupan liiton kuluttaja-asioista vastaava asiantuntija Tiina Vyyryläinen.

Hän on huolissaan myös kuluttajansuojan toteutumisesta, kun kuluttaja tekee verkko-ostoksia EU:n ulkopuolelta. ”Näistä niin kutsutuista kolmansista maista – esimerkiksi Kiinasta – tuleva etäkauppa jää kokonaan sääntelyn ulkopuolelle, ja nämä toimijat saavat epäreilua kilpailuetua esimerkiksi suomalaiseen kauppaan verrattuna. Muuttunut toimintaympäristö ja kilpailuasetelma tulisi huomioida nykyistä paremmin myös EU-tasolla säännöksiä uudistettaessa”, Vyyryläinen linjaa.

Molemmat direktiivit ovat suurelta osin täysharmonisoivia eli EU:n jäsenvaltiot eivät saa poiketa niiden vaatimuksista. ”Joissain tapauksissa jäsenvaltioille jää kuitenkin hieman joustovaraa, erityisesti jos uudet säännöt poikkeaisivat kyseisessä maassa jo käytössä olevasta kuluttajansuojan tasosta”, Vyyryläinen täsmentää.

Seuraavassa on lueteltu direktiivien pääpiirteet. Lopulliset artiklakohtaiset tekstit eivät ole vielä saatavilla:

Digitaalisen sisällön kauppaa koskeva direktiivi:

• Jos luvattua sisältöä ei ole toimitettu tai se poikkeaa sovitusta: Myyjälle tulee sallia mahdollisuus korjata puute ennen kuin myyntisopimus voidaan peruuttaa.
• Aikarajat myyjän virhevastuulle: Koska jäsenmaiden välillä on eroja virhevastuun kestossa, kompromissitekstissä ei täysin yhdenmukaisteta virhevastuunaikoja, vaan todetaan, että jos kyseessä on virheellinen tuote, virhevastuuaika ei saa olla lyhempi kuin kaksi vuotta.
• Oikeus keskeyttää pitkäaikainen sopimus: Tämä kysymys sovittiin poistettavaksi direktiivistä.

Tavaroiden kauppaa koskeva direktiivi:

• Direktiivin soveltamisala: Jos tuotteiseen sisältyy digitaalinen elementti (esimerkkinä älyjääkaapit tai älykellot), sen myyntiä säädellään ainoastaan tavaroiden kauppaa koskevalla direktiivillä.
• Velvollisuus päivittää tuotteiden digitaalista sisältöä: Sääntöjä on muutettu siten, että ne ovat lähempänä digitaalisen sisällön kauppaa koskevaa direktiiviä. Myyjä on velvollinen päivittämään tuotetta niin kauan kuin mikä on tuotteen tyypin ja käyttötarkoituksen huomioon ottaen kuluttajan kannalta kohtuullista. Joissain tapauksissa voidaan edellyttää tietyn pituista päivitystakuuta.
• Jos tuote ei ole asianmukainen: Jäsenmaat voivat halutessaan ottaa käyttöön kuluttajaa velvoittavan ilmoituspakon, missä kuluttajan on tehtävä myyjälle ilmoitus ostamassaan tuotteessa olevasta virheestä kahden kuukauden kuluessa.
• Virhevastuuaikoja koskevat rajoitukset sekä todistustaakan siirto: Nämä säilyvät neuvoston esityksen mukaisina.
• Tuotteen kestävyys: Kompromissitekstiin sisältyy määräyksiä kuluttajille myönnettävistä lisätakuista lakiin jo sisältyvän pakollisen kahden vuoden takuun lisäksi.

Mitä direktiivit tarkoittavat suomalaiselle kaupalle?

Direktiivitekstit täytyy vielä hyväksyä molemmissa instituutioissa, ja ne tulevat voimaan todennäköisesti vielä ennen EU-parlamenttivaaleja. Tämän jälkeen niiden sisältö täytyy vielä saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä.

”Suomessa on perinteisesti asetettu kuluttajalle reklamaatiovelvollisuus eli velvollisuus ilmoittaa kohtuullisessa ajassa myyjälle tuotteessa havaitsemastaan virheestä. On hyvä, että neuvottelutuloksessa tämä mahdollisuus säilytettiin jäsenmailla”, Vyyryläinen sanoo.

Kaupan liitto kritisoi kuitenkin sitä, että virhevastuulle asetetaan direktiivien myötä vähimmäiskestoaika. ”Kiinteä, vähintään kahden vuoden virhevastuu on vieras kansalliselle käytännölle, jossa tavaran virheellisyyttä arvioitaessa on otettu sen luonne huomioon. Tuntuu erikoiselta vaikkapa odottaa, että sukkahousujen tulisi kestää kaksi vuotta, kun taas autolta voidaan hyvin odottaa pidempääkin käyttöikää”, Vyyryläinen konkretisoi. ”Kauppa toivoo, että lopullisissa teksteissä jäsenmailla säilyisi mahdollisuus ottaa jatkossakin huomioon hyvät kansalliset käytännöt.”

Samoin selvä heikennys nykytilaan on Vyyryläisen mielestä ehdotettu muutos virheolettaman pituuteen. ”Nykyisin Suomessa noudatetaan kuuden kuukauden virheolettamaa tuotteen ostosta tai toimituksesta alkaen. Tämä tarkoittaa sitä, että jos tuotteessa ilmenee tuona aikana virhe, niin sen oletetaan olleen siinä alun perinkin ja elinkeinonharjoittajan on vaikea vapautua virhevastuustaan. Jatkossa virheolettama olisi yhden vuoden mittainen”, hän sanoo.

———————————————-

Mitkä direktiivit?

Digitaalisen sisällön kauppaa koskeva direktiivi koskee yrityksen ja kuluttajan välistä kauppaa, jossa myydään digitaalista sisältöä (esim. musiikkia ja nettivideoita), digitaalisen datan luonti-, käsittely- ja tallennuspalveluita (esim. pilvipalveluita), datan jakopalveluita (esim. Facebook ja YouTube) sekä digisisällön välitykseen tarkoitettuja välineitä (esim. DVD:t). Direktiiviin sisältyvät myös ns. over the top -striimauspalvelut, niputetut sopimukset sekä henkilökohtaisen datan käsittely.

Tavaroiden kauppaa koskeva direktiivi koskee kaikkea tavaroiden kauppaa, tapahtuipa se sitten kivijalkamyymälöissä, verkossa tai etämyyntinä. Digitaalisen elementin sisältävät tavarat (esim. älyjääkaapit ja -kellot) sisältyvät tähän direktiiviin.

Kuva: 123RF