Ulkomailla tehtyihin hankintoihin sisältyviä arvonlisäveroja voi hakea takaisin – määräaika vuoden 2019 palautuksille lähestyy
Jos yritys on tehnyt toisessa EU-maassa tavara- tai palveluhankintoja, joihin sisältyy paikallisen maan arvonlisäveroa, voi sen palautusta hakea tietyin edellytyksin kohdemaan veroviranomaisilta. Hakemus pitää kuitenkin laatia viimeistään hankintaa seuraavan vuoden syyskuun loppuun mennessä.
Suomalaiset yritykset tekevät usein toisissa EU-maissa hankintoja, joihin sisältyy paikallisen maan arvonlisäveroa. Ostotapahtuma on voinut syntyä myös vaikkapa ulkomaan seminaareihin tai messuihin osallistumisesta.
”Tällaisissa tilanteissa arvonlisäveroa ei voida suoraan vähentää kotimaan arvonlisäveroilmoituksella. Ulkomaisiin hankintoihin sisältyneet arvonlisäverot voi kuitenkin hakea takaisin kohdemaan veroviranomaisilta tekemällä sähköisen palautushakemuksen OmaVeron kautta”, valottaa Kaupan liiton johtava veroasiantuntija Toni Jääskeläinen.
Palautukselle on asetettu tarkat kriteerit
Maksetun arvonlisäveron palautusta voi hakea yritys, joka on merkitty Suomessa arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Toisessa EU-maassa tehtyjen hankintojen on liityttävä yrityksen verolliseen liiketoimintaan.
”Palautusta hakeva yritys ei saa olla rekisteröitynyt arvonlisäverovelvolliseksi tavaran tai palvelun hankintamaassa. Niin ikään hankintamaassa sijaitseva yrityksen kotipaikka tai kiinteä toimipaikka on este palautusten saamiselle”, Jääskeläinen täsmentää.
Yrityksen on lisäksi varmistettava, ettei sen toiminta toisessa EU-maassa ole ollut sellaista, jonka myötä yrityksellä olisi velvollisuus rekisteröityä alv-rekisteriin kohdemaassa.
Suomalaisella yrityksellä on EU:n alueella yhtäläiset oikeudet saada arvonlisäveron palautusta kuin kyseisessä maassa toimivalla paikallisella yrityksellä. Pienin palautettava summa on rajattu 50 euroon, kun hakemusjakso on kalenterivuoden mittainen.
Palautushakemuksen laatimisen aikataulu on suhteellisen tiukka. ”Hakemus on tehtävä hankintaa seuraavan vuoden syyskuun loppuun mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisen yrityksen on haettava toisessa EU-maassa vuonna 2019 tehtyihin hankintoihin sisältynyttä arvonlisäveroa takaisin viimeistään 30.9.2020”, Jääskeläinen muistuttaa.
Kuva: 123RF