Päivä: 9.8.2022

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttamisesta

Kaupan Liitto ymmärtää EU komission paineet verotukien pienentämiselle. Samalla olemme kuitenkin huolissamme yritysten toimintavalmiuksista, investoinneista sekä niiden suunnittelusta. Verotukien pienentäminen johtanee biokaasun hintojen nousuun, joka osaltaan vähentää biokaasun kysyntää. Yritysten … Lue lisää

Uusi tuttavuus Kaupan liitto on tuonut mielekkäitä työtehtäviä pöydälle

Harjoittelija Veera Mattanen sukelsi kaupan maailmaan kampaamoalalta, jossa hän ehti toimia useamman vuoden yrittäjänä. Kaupan liiton hallinto- ja tapahtumatiimiin hän päätyi tekemään loppusuoralla olevien merkonomiopintojensa harjoittelua. Veeran työt liitossa ovat monipuolisia, mutta erityisesti mieleen on jäänyt viime keväänä jäsenten kanssa Ukrainaan suunnattu tarvikeapukeräys, jota hän sai hoitaa. Vaikka ensimmäiset kuukaudet täysin uudella alalla toivatkin mukanaan paljon haasteita, Veera kokee omaksuneensa paikkansa hyvin Kaupan liiton arjessa.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi