Hallituksen esitysluonnoksen mukaan virvoitusjuomavero porrastettaisiin nykyisen kahden veroluokan sijaan kuuteen veroluokkaan. Alimman veroluokan veroa kannettaisiin niistä tuotteista, jotka eivät sisällä lisättyä sokeria. Makeuttamattomien ja maustamattomien vesien ja kivennäisvesien verotusta muutettaisiin … Lue lisää
Kuluttajien odotus Suomen taloudesta vuoden kuluttua oli lokakuussa synkin koskaan, kertoo Tilastokeskus. Odotus myös omasta taloudesta oli hyvin heikko, vaikka lokakuussa oma rahatilanne arvioitiin hyväksi. Kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli -17,6 lokakuussa, kun se syyskuussa oli -18,3 ja elokuussa -14,9.
Suomessa toimivalle vähittäiskaupalle joulukuu on edelleen ehdottomasti tärkein myyntikuukausi, vaikka myynti hajautuu pienempien sesonkien ansiosta jo muillekin kuukausille. Joulukuussa kaupan myynti kasvaa vuoden kuukausikeskiarvoon verrattuna noin viidenneksen. Monelle erikoiskaupalle joulumyynnin onnistuminen on ehdottoman tärkeää.
Kirjasyksy on käynnistynyt jälleen vauhdilla ja uutuuskirjoja ilmestyy tasaista tahtia. Koronan jälkeisessä todellisuudessa ihmiset ovat vihdoin päässeet liikkeelle, kauppoihin ja tapahtumiin, vaikka uusi normaali näyttää kovin toisenlaiselta kuin vielä vuosi sitten uumoilimme.
Tuoreen selvityksen mukaan eurooppalainen kaupan ala tarvitsee jopa 600 mrd. euron investoinnit, jotta se voi vastata vastuullisuuteen, digitalisaatioon ja osaamiseen liittyviin kehittämistarpeisiin vuoteen 2030 mennessä.
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on kertonut asettavansa työryhmän laatimaan tilannekuvaa energiakriisin aiheuttamista muutoksista yritysten toimintaympäristöön. Tilannekuvassa otetaan huomioon eri toimialojen erityispiirteet. Kaupan liitto pitää TEMin toimintaa tilannekuvan laatimiseksi johdonmukaisena ja peräänkuuluttaa myös selkeää viranomaisviestintää.
Luhta on alkanut ottaa myymälöissään vastaan käytettyjä Luhdan vaatteita. Ne joko myydään second hand -tuotteina tai toimitetaan kierrätettäväksi kuituina uudelleen. Yritys vastaa näin tuotteidensa koko elinkaaresta.
Kaupan liitto ajaa Suomessa yrityslähestymiskieltoa keinoksi puuttua toistuviin myymälävarkauksiin, vakavaan väkivaltaan ja sen uhkaan kaupoissa. Ruotsissa yrityslähestymiskielto on ollut voimassa runsaan vuoden ja kokemukset siitä ovat myönteisiä. Keskon ja SOK:n turvallisuusvastaavien mukaan samantyyppinen laki olisi myös Suomessa perusteltu ja tarpeellinen.
Eduskuntavaalit ovat jälleen lähestymässä ja hallitus yrittää kuumeisesti saada vaalikauden viimeiset lakiesitykset valmiiksi. Takaraja on tällä kertaa marraskuun 17. päivä. Jos se ylittyy, eduskunta ei ehdi käsitellä hallituksen esityksiä, vaan ne raukeavat. Hallituksella on siis paljon pelissä, jos se haluaa saada ohjelmaansa kirjattuja tavoitteita vielä maaliin.
Kun Toni Jääskeläinen vuonna 2017 aloitti Kaupan liiton veroasiantuntijana, tehtävä oli uusi ja koko veroprofiili piti rakentaa alusta. Pestiin kuului alussa lähes yksinomaan alv-kysymyksiä, sittemmin tehtävät ovat monipuolistuneet ja laajentuneet aina EU-kentille asti. Vapaa-ajallaan Toni arvostaa ja vaalii joutilaisuutta, mutta löytääkin usein itsensä miekkailemasta vuoden kovimman pelin syövereissä. Tavoitteena on tietenkin kunniakas Elden Lordin titteli.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit palata asetuksiin myöhemmin Tietosuoja ja käyttöehdot -sivulla. Hallinnoi evästeasetuksiasi.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_gat_UA-7567086-1
1 minute
A variation of the _gat cookie set by Google Analytics and Google Tag Manager to allow website owners to track visitor behaviour and measure site performance. The pattern element in the name contains the unique identity number of the account or website it relates to.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
vuid
2 years
Vimeo installs this cookie to collect tracking information by setting a unique ID to embed videos to the website.