Kuukausi: elokuu 2023

Stark ulottaa ympäristötyönsä koko ketjuun – rakennustyömaiden puutavaran kierrätys etenee

Stark keskittyy ympäristötyössään koko arvoketjuunsa, ei vain oman toimintansa vaikutuksiin. Alkuvuodesta Stark aloitti kierrätyspilotin, jossa se testaa rakennustyömaan puutavaran uudelleenkäyttöä. Stark on myös mukana tukemassa Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusta luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Analyysi: EU näkee metaversumissa paljon potentiaalia

Ilari Kallio
EU-komissio julkaisi heinäkuussa Web 4.0:sta ja virtuaalimaailmoista tiedonannon, jossa käsitellään metaversumin tulevaisuutta yhteiskunnan, teollisuuden ja julkisten palveluiden näkökulmista. Kaupan ja muiden palvelualojen mahdollisuudet hyödyntää metaversumia jäävät tiedonannossa varsin vähälle huomiolle. Eurooppalainen lainsäädäntökehys on jo kattava, eikä työtä haluta merkittävästi suitsia uusilla säännöksillä. Sen sijaan kehitystä tuetaan panostuksilla osaamiseen, uusien liiketoimintamallien ja ekosysteemien luomiseen, standardointiin sekä julkishallinnon yhteistyöhön.

Kaupan työllisten määrä vähenee

Vähittäiskaupan myynnin määrä* pienenee tänä vuonna noin 3,5 prosenttia, ja ensi vuonna kasvu on vain vähäistä. Myös kaupan investoinnit ovat laskussa. Vähittäiskaupan työllisten määrä vuosina 2023–2024 supistuu yhteensä lähes neljä prosenttia verrattuna vuoteen 2022. Hallituksen on työvoimauudistuksissaan tärkeää huomioida myös kuluttajapalveluiden työllisyys.

Päivien vaihtelevuus on työmarkkina-asiantuntijan työn suola

Työmarkkina-asiantuntija Daniela Isoketo nauttii työpäiviensä vaihtelevuudesta ja jäsenyritysten auttamisesta aina työsopimuksen tekemisestä työsuhteen päättämiseen. Kouluttamisessa ja sidosryhmätyössä hän pääsee kehittämään paitsi omaa osaamistaan, myös alan käytäntöjä eteenpäin. Palveluksessanne-artikkelissa Daniela vastaa kysymyksiimme työstään Kaupan liitossa.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi