Ei Suomi-kuorrutetta EU:n verolainsäädännön päälle
Verohallinto on esittänyt, että vuoden 2030 aikana käyttöön otettavat EU:n digitaalisen raportoinnin vaatimukset tulisi laajentaa koskemaan myös kotimaista yritysten välistä kauppaa. Tätä on perusteltu sillä, että verottajalle saataisiin nykyistä enemmän dataa, jota voidaan hyödyntää arvonlisäveropetosten torjunnassa.
Veropetosten ja harmaan talouden torjunta on elinkeinoelämälle tärkeää, mutta esitetty keino on täysin väärin mitoitettu. Uudistuksen myötä yritysten olisi raportoitava viranomaisille kaikki myyntitapahtumansa. Veroraportointia moninkertaistavan raportointihimmelin valtava hintalappu lankeaisi suoraan niille yrityksille, jotka hoitavat velvoitteensa moitteettomasti.
Suomen arvonlisäverovaje on jo nykyisellään EU:n toiseksi pienin. Komission joulukuussa 2025 julkaiseman raportin mukaan Suomen laskennallinen alv-vaje oli vain noin kolme prosenttia, kun EU:n keskiarvo oli yli kolminkertainen eli peräti 9,5 prosentissa. Vaje on meillä myös pienentynyt pitkällä aikavälillä. Tämä on selvä ja kiistaton todiste siitä, että suomalaisyritykset tilittävät arvonlisäveronsa poikkeuksellisen tunnollisesti.
Onkin syytä kysyä, onko todella järkevää rakentaa koko elinkeinoelämää kuristava, raskas ja kallis tiedonkeruujärjestelmä pienen rikollisen vähemmistön takia, joka ei sääntöjä aio noudattaa jatkossakaan?
EU:ssa hyväksytty ViDA-direktiivi velvoittaa yrityksiä sähköiseen laskutukseen ja reaaliaikaiseen raportointiin EU-rajat ylittävässä elinkeinonharjoittajien välisessä kaupassa 1.7.2030 alkaen. Kotimaan liiketoimien pakottaminen mukaan tällaiseen järjestelmään ei kuitenkaan perustu mihinkään EU-velvoitteeseen, vaan se olisi puhtaasti päälle liimattu kansallinen lisätaakka. Tämä ei edistäisi kansainvälistymistä eikä järjestelmien yhteensopivuutta. Se ainoastaan paisuttaisi rehellisten yritysten kotimaista raportointitaakkaa.
Tällaisen muutoksen seuraukset suomalaisille yrityksille olisivat suorastaan tyrmäävät: Nykyinen kuukausittainen alv-ilmoitus sisältää perustellun määrän tietokenttiä, mutta tilikohtainen raportointi räjäyttäisi raportoitavien tietojen määrän aivan uuteen mittaluokkaan. Arvonlisäverolaskenta ja -raportointi tulisi rakentaa yritysten järjestelmissä käytännössä kokonaan uusiksi. Samalla on muistettava, että yritysten taloushallinnon resurssit ovat jo nyt täysimääräisesti sidottuja useisiin pakollisiin EU-uudistuksiin, ViDA-direktiivi mukaan lukien.
Lisääntynyt raportointi ei vähentäisi hallinnollista työtä yrityksissä – päinvastoin. Kansainväliset kokemukset osoittavat karulla tavalla, että kun raportoitava tietomäärä kasvaa, lisääntyvät samalla verottajan lisäselvityspyynnöt, neuvontatarve ja jälkikäteiset korjaukset. Digitalisaation varjolla manuaalinen työ tosiasiassa lisääntyisi, vaikka tavoite on vastakkainen!
Alv-järjestelmän väärinkäyttöön on olemassa tehokkaampia ja täsmällisempiä keinoja kuin koko yrityskenttää näännyttävä massiivinen tiedonkeruu. Jo pelkästään ViDA-direktiivin toimeenpano, eli rajat ylittävän EU-kaupan pakollinen sähköinen laskutus ja digitaalinen raportointi vuodesta 2030 alkaen, tuo Verohallinnon käyttöön merkittävästi nykyistä enemmän ja reaaliaikaisemmin tietoa yritysten välisistä liiketoimista.
Lähivuosien painopiste onkin pidettävä tiukasti näiden velvoittavien osien toimeenpanossa sekä viranomaisten keskinäisen tiedonvaihdon kehittämisessä.
Toni Jääskeläinen, johtava asiantuntija, Kaupan liitto
Tiina Ruohola, veroasiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto