Lausunto luonnoksesta verohallinnon päätökseksi vuodelta 2027 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista
Kaupan liitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto ja toteaa seuraavaa:
Ravintoetu
Nykyinen sääntely ja sen tulkinta kohtelevat ravintoloita ja päivittäistavarakauppoja eriarvoisesti. Ravintoedun laajuus vaihtelee ruokailupaikan mukaan, vaikka aterian sisältö ja ravitsemuksellinen laatu voivat olla samanlaiset. Kaupat ovat kehittäneet ruokatarjontaansa etätyön yleistyttyä merkittävästi. Tarjolla on mm. ravintolatasoisia salaatti- ja lämminruokabuffetteja sekä täytettyjä patonkeja ja leipiä. Kaupasta ostettu lounas voi olla ravitsemuksellisesti vähintään yhtä hyvä kuin ravintolalounas. Lisäksi kotoa työskentelevillä ei aina ole lähietäisyydellä ravintolaa, jolloin etu ei ole heille täysimääräisesti käytettävissä.
Kaupan liitto esittää, että Verohallinto tarkentaa 13 §:ää ja 14 §:ää sekä niiden soveltamiskäytäntöä siten, että ruokailulipukkeella tai kohdennetulla maksuvälineellä voidaan maksaa kaupasta ostettavan aterian oston yhteydessä myös aterian osana nautittavat jälkiruoat, hedelmät ja juomat ilman, että kauppa on paketoinut ateriaa ja sen eri osia yhdeksi kokonaisuudeksi. Näin toimien kaupasta hankitun ateriakokonaisuuden laajuus vastaa ravintolalounasta.
Kaupan liiton esitys edistää ruokailuedun neutraalisuutta eri toimijoiden välillä, vastaa nykyistä työn tekemisen tapaa ja tukee työntekijöiden mahdollisuutta valita monipuolinen ja terveellinen lounas ruokailupaikasta riippumatta.