Kaupan alan vuoden 2021 työpaikkaohjaajaksi on valittu Jaana Ritola-Pyykkö K-Citymarket Malmilta. Hän työskentelee vapaa-ajan ja pukeutumisen osastopäällikkönä.
Koronakriisi on leikannut investointeja ja kasvattanut osaamistarpeita yrityskentällä, mutta toisaalta innovaatiot ovat lisääntyneet. Aalto-yliopiston toteuttaman päättäjäkyselyn perusteella koronakriisi jakaa yrityskentän entistä vahvemmin osaajiin ja häviäjiin. Kaupan liitto on ollut yksi tutkimuksen toteutuksen kumppaneista.