yritystuki

Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi vuosina 2021‒2028

Kaupan liitto katsoo, että lakiesityksen tavoitteet yritystoiminnan kehittämiseksi tarkoitetun avustusjärjestelmän selkeyttämiseksi, tehostamiseksi ja vaikuttavuuden parantamiseksi ovat kannatettavia. Myös lakiesityksessä mainittu tavoite mahdollistaa rahoitus-palveluiden tarjonta yrityksille niiden elinkaaren eri vaiheissa uudistumisen, … Lue lisää

EK:n Exit-ryhmä esitteli tiekartan yhteiskunnan avaamiseksi – kaupalla iso rooli turvallisessa kuluttamisessa

Keskon pääjohtajan ja Kaupan liiton hallituksen jäsenen Mikko Helanderin johtaman EK:n Exit-ryhmän mukaan Suomi tarvitsee tiekartan, jolla maamme pystyy irrottautumaan koronakriisin poikkeusoloista ja aloittamaan jälleenrakennuksen. Kauppa antaa hyvää mallia turvalliseen asiointiin ja työntekoon. Tukitoimia tarvitaan kuitenkin nopeasti.

Kysely: Yli neljäsosa kaupoista kertoo liikevaihtonsa romahtaneen lähes kokonaan – työntekijöistä on vähennetty jo 25 %

Kaupan liiton jäsenyrityksilleen tekemästä kyselystä selviää, että lähes kahdella viidesosalla kaupan yrityksistä liikevaihto on romahtanut yli puolella ja yli neljäsosalla jopa yli 70 %. Yli puolet kaupan yrityksistä on vähentänyt henkilöstönsä määrää, yleensä lomauttamalla. Hallituksen tukitoimet eivät pure kaupan ongelmiin.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi