liikevaihto

Koko kaupan liikevaihto jatkoi kasvuaan maaliskuussa

Koko kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi maaliskuussa 6,8 prosenttia vuoden 2020 maaliskuusta, kertoo Tilastokeskus. Liikevaihto kasvoi kaikilla kaupan päätoimialoilla. Kaupan liiton ekonomisti Bate Ismailin mukaan yli vuoden kestänyt pandemia ja sen tuomat rajoitukset vaikuttavat vielä erikoiskaupan toimintaan, mutta kuluttajien luottamus on jo alkanut palautua.

Korona sysäsi kauppaa kasvuun – työllisyys heikkeni

Vähittäiskaupan liikevaihto kasvoi koronavuonna vajaat neljä prosenttia. Korona kuitenkin kohteli kaupan toimialoja hyvin vaihtelevasti. Liikevaihdon kasvu viime vuonna ei näy kaupan työllisten tai yritysten määrän kasvuna, vaan ne jatkavat trendinomaista laskuaan. Digikaupan pandemia siivitti ennätyslukemiin. Ostovoimasta, osaamisesta ja yrittäjyydestä huolehtiminen ovat avainasemassa koronan jälkeiseen aikaan siirryttäessä.

Kaupan liikevaihto kasvussa elokuussa

Koko kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi elokuussa 0,7 prosenttia vuoden 2019 elokuusta, kertoo Tilastokeskus. Kasvua oli kaikilla kaupan toimialoilla tukkukauppaa lukuun ottamatta. Kaupan liiton ekonomisti Bate Ismailin mukaan tukkukaupalla saattaakin olla pahimmat ajat vielä edessä.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi