Uutiset

Kaupan liitto: Ruotsissa hyviä kokemuksia – yrityslähestymiskielto tarvitaan myös Suomeen  

Kaupan liitto ajaa Suomessa yrityslähestymiskieltoa keinoksi puuttua toistuviin myymälävarkauksiin, vakavaan väkivaltaan ja sen uhkaan kaupoissa. Ruotsissa yrityslähestymiskielto on ollut voimassa runsaan vuoden ja kokemukset siitä ovat myönteisiä. Keskon ja SOK:n turvallisuusvastaavien mukaan samantyyppinen laki olisi myös Suomessa perusteltu ja tarpeellinen.

Kaupan turvallisuuspäivä kokosi ajankohtaiset ilmiöt ja turvallisuuden eteen tehtävän työn

Kaupan liiton ja oikeusministeriön kolmatta kertaa järjestämässä turvallisuuseminaarissa asiantuntijat tarjoilivat laajan tietopaketin turvallisuuden ajankohtaisista ilmiöistä ja sen eteen tehtävästä työstä. "Turvallisuus ei koskaan ole valmis ja sen takia olemme täällä", tilaisuuden juontajana toiminut Keskon Head of Corporate Security Petri Käyhkö totesi tilaisuuden alussa.

Kaupoissa pitkään toteutettu energiatehokkuustyö auttaa myös akuutissa kriisissä

Kaupan alan yritykset ovat jo useamman vuoden, monet jopa vuosikymmenten ajan kehittäneet energiatehokkuuttaan monin tavoin. Kokemus pitkäjänteisestä energiatehokkuustyöstä helpottaa niitä myös nyt, kun sähköä on tarve säästää akuutisti tulevan talven sähkön tehopulan välttämiseksi. Kaupan liitto valmistautuu kuitenkin myös mahdollisiin sähkökatkoihin koostamalla aiheesta parhaita käytäntöjä yrityksille.

Kaupan liitto: Sisämarkkinoille suunniteltu kriisimekanismi ei saa uhata yritysten toimintavapautta  

EU-komissio haluaa sisämarkkinoiden hätäapuvälineen (SMEI) avulla varautua ja vastata merkittäviin kriiseihin tulevaisuudessa. Kaupan liitto kannattaa komission ehdotuksia jäsenvaltioiden tiiviimmästä yhteistyöstä ja kriisirelevanttien tuotteiden nopeammasta saamisesta markkinoille. Sen sijaan yritysten toimintamahdollisuuksia rajoittavat liian ankarasti yrityksiin kohdistuvat viranomaisten tietopyynnöt, tilausten priorisointi ja tuotannon uudelleensuuntaaminen.  

Analyysi: Vastuullisuusasenteet vahvistuvat digikaupan edelläkävijöillä − Entä sitten?

Jaana Kurjenoja
Niin sanotut digiostamisen edelläkävijät tulevat muuttamaan ostamisen ja kuluttamisen tapoja ja koko kaupan markkinaa. Siksi yrityksissä on hyvä ymmärtää heidän asenteitaan, ja valmistauduttava vastaamaan niiden realisoitumiseen käytännön toiminnassa. Yksittäisille yrityksille kyse voi olla kilpailuedusta.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi