Monimuotoisuudesta kaupan vetovoiman ajuri
Viime aikojen tapahtumat Yhdysvalloissa ovat jälleen muistuttaneet meitä siitä, kuinka tärkeää on rakentaa monimuotoisuuden ympärille hyväksyvää ja arvostavaa kulttuuria. Kaupan toimialana ja sen yritysten yksittäisinä toimijoina pitää olla tavoitteen edistämisessä aktiivisia.
Kauppa on kautta historian edistänyt toiminnallaan monimuotoisuutta: ihmiset ovat matkanneet muihin maihin tekemään kauppaa vieden mukanaan palan omaa kulttuuriaan ja tuoden palatessaan mukanaan vierasta. Osa matkaajista on jäänyt reissulleen, rikastuttamaan toisen maan väestöä. Kaikki tämä on osaltaan edistänyt ja edistää edelleen ymmärrystä ihmisten erilaisuudesta.
Kaupalla on myös elinkeinoelämän suurimpana työllistäjänä Suomessa merkittävä rooli ja vastuu monimuotoisuuden edistämisessä. Monet aloittavat työuransa kaupan eri tehtävissä, sillä kauppaan on helppo tulla töihin. Useat kaupan alan työnantajat kantavat vastuuta siitä, että työllistävät erilaisia ryhmiä; nuoria, maahanmuuttajia, osatyökykyisiä, eläkeläisiäkin. Yksin S-ryhmä työllistää vuosittain useita kymmeniä tuhansia nuoria.
Vaikka vasta viime aikoina on alettu puhua monimuotoisuuden johtamisesta, on monimuotoisuutta aina edistetty yksittäisin teoin niin S-ryhmässä kuin muissakin yrityksissä. S-ryhmässä on muun muassa kokeiltu anonyymiä rekrytointia ja siirrytty iättömään rekrytointiin, irtisanouduttu kahden sukupuolen näkökulmasta, tarjottu huivi osana työvaatetta, pohdittu uskonnollisten symbolien käyttöä, puolustettu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä Pridessa ja työllistetty kehitysvammaisia. Työllistämme myös 76 eri kansalaisuuden edustajia. Vastuu monimuotoisuuden edistämisestä on aina ollut olemassa ja näkynyt tekoina, vaikka asiat yhteen kokoava sateenvarjo on vasta löytynyt.
Monimuotoisuus ja inkluusio, hyväksyvä ja arvostava työkulttuuri, ovat tavoitteina ja arvoina tulleet jäädäkseen. Niiden edistämiselle käytetään organisaatioissa monia perusteluja. Monimuotoisuus lisää tutkitusti innovatiivisuutta ja edistää tuottavuutta. Asiakasymmärrys on monimuotoisessa työryhmässä tutkitusti parempaa, ja hyväksyvällä työkulttuurilla on todettu olevan suora yhteys hyvään työtyytyväisyyteen. Lisäksi monimuotoisuus vaikuttaa työvoiman saatavuuteen positiivisesti. Hyväksyvä ja arvostava työkulttuuri luo nostetta yrityksen työnantajakuvalle ja houkuttelee ammattilaisia, jotka haluavat valita arvojaan edustavan työnantajan.
Kiistatta kaikki edellä mainittu on totta ja välttämätöntä yrityksen menestyksen kannalta. Näillä perusteilla asiaa on helppo edistää omassa organisaatiossa. Mutta pitäisikö kuitenkin vain yksinkertaisesti todeta, että edistämme monimuotoisuutta ja inkluusiota, koska se on inhimillisesti ja moraalisesti oikein? Piste. Riippumatta siitä, lisääntyykö asiakasymmärryksemme tai paraneeko työtyytyväisyytemme.
Yritysten on rohkeasti tuettava ja edistettävä monimuotoisuutta, puolustettava arvojaan ja uskallettava seistä niiden takana. Monimuotoisuuden edistäminen on enemmän kuin yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden vaalimista. Se on mahdollisuuksien luomista, heikompien kannattelemista ja vähemmistöjen puolustamista. Parhaimmillaan kaupan alan yritykset voivat olla itse mukana muuttamassa maailmaa hyväksyvämmäksi ja tasa-arvoisemmaksi. Kauppa voi halutessaan erottautua modernina ja rohkeana toimialana, jossa erilaisuutta arvostetaan ja vaalitaan. Pienillä teoilla on tässä suuri merkitys. On uskallettava seisoa arvojensa takana, vaikka joku joskus siitä suuttuisikin.
Johtaja Nina Meincke työskentelee SOK:n HR-ketjuohjauksessa. Hän toimi Kaupan liiton työelämävaliokunnan puheenjohtajana 2019−20.
Kuva: SOK