Päivä: 23.9.2021

Korona kiihdytti osan yrityksistä digiloikkaan, osa tarvitsee tukea − eurooppalainen verkkokauppa jatkaa kasvuaan

Verkkokauppa kasvoi Euroopassa 10 prosenttia viime vuonna. Koronavirus ja sen hidastamiseksi asetetut rajoitukset johtivat siihen, että kuluttajat siirsivät hankintojaan verkkoon, mutta koronakriisi kohteli kaupan alan yrityksiä hyvin eri tavoin. Vaikka verkkokauppa ja erilaiset digihankkeet ottivat harppauksia sekä Suomessa että muualla Euroopassa, osaajapula uhkaa positiivista kehitystä, ja ala tarvitsee tukea digitalisaatioon ja kansainvälistymiseen.

Lausunto hallituksen esityksestä lääkelain muuttamiseksi

Kaupan liitto pitää esitysluonnoksessa ehdotettuja muutoksia oikeansuuntaisina, mutta täysin riittämättöminä, ja katsoo, etteivät hallituksen esityksessä ehdotetut muutokset vastaa riittävästi apteekkijärjestelmän kehittämistarpeisiin. Useiden tahojen tekemät selvi-tykset ovat osoittaneet, että Suomessa on tarve toteuttaa laajempi lääkeasioiden ja ap-teekkijärjestelmän kokonaisuudistus. Lue koko lausunto:

Suomen apteekkisääntelyn tulee seurata pohjoismaista mallia

Simo Hiilamo
Eduskunta käsittelee parhaillaan lääkelain uudistusta. Hallitus esittää lakiin lähinnä pieniä muutoksia, jotka eivät valitettavasti tuo ratkaisuja nykyjärjestelmän ongelmiin. Nyt käsittelyssä olevia muutoksia on yritetty saada säädetyksi jo kolmilla valtiopäivillä. Verkkainen tahti kuvaa hyvin suomalaisen lääkeasioiden uudistustyön vauhtia.

Kalevala Koru rakensi koulutuskeskuksen tyttöjen auttamiseksi Keniassa: ”Nyt puhutaan panostuksesta, joka on pk-yritykselle mahdollinen”

Kalevala Korun sydän on aina sykkinyt hyväntekeväisyydelle. Jo sodanaikaisessa Suomessa yritys rahoitti korumyynnillään hädänalaisten auttamiseen tarkoitettuja äitikoteja, monilapsisten perheiden äideille tarkoitettuja lepopaikkoja. Tänäkin päivänä Kalevala Korulla on erilaisia hyväntekeväisyysprojekteja meneillään, yksi on viime syksynä toimintansa aloittanut tyttöjen koulutuskeskus Keniassa.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi