Kiina-krääsä tulee kalliiksi yhteiskunnalle – menetämme verotuloja ja työpaikkoja
Suomi menettää merkittävästi verotuloja EU:n ulkopuolelta vyöryvän verkkokauppatavaran myötä, osoittavat Kaupan liiton laskelmat. Verotulojen menetyksen ohella EU:n ulkopuolinen etäkauppa uhkaa kotimaisen kaupan työllisyyttä, kuluttajaturvallisuutta ja kiertotaloutta. Ratkaisut löytyvät muun muassa etäkaupan valvonnasta, kuluttajien ostovoiman parantamisesta ja kotimaisen kaupan kilpailukyvyn vahvistamisesta.
EU:n ulkopuolelta Suomeen verkon kautta virtaavan halpatavaran määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Vuonna 2024 Suomeen saapui yli 28 miljoonaa verkkokauppalähetystä, joista 98 % tuli Kiinasta. Kaupan liitto teki laskelmia, jotka osoittavat, että kotimaisen erikoiskaupan Suomeen jättämä verokädenjälki on moninkertainen kiinalaiseen verkkokauppaan verrattuna.
Tullin tilaston mukaan vuonna 2024 Suomi sai EU:n ulkopuolelta tehdyistä alle 150 euron arvoisista verkko-ostoksista verotuloja vain 29,4 miljoonaa euroa. Jos nämä ostokset olisi tehty kotimaisista kaupoista, verokertymä olisi ollut jopa 324,2 miljoonaa euroa, mikä on 11-kertainen nykytilanteeseen verrattuna. Jos verkko-ostokset olisivat korvautuneet vain 30-prosenttisesti Suomesta tehdyillä ostoksilla, kotimaahan jäänyt verokertymä olisi ollut silloinkin 97,2 miljoonaa euroa eli yli kolminkertainen Suomen saamiin verotuottoihin verrattuna.
”Veromenetykset syntyvät, kun kuluttaja ohittaa kotimaisen työn ja yritystoiminnan kustannukset ostamalla tuotteita kiinalaisista verkkokaupoista, jotka eivät maksa Suomeen työn veroja tai yritysten maksamia yhteisöveroja”, valaisee Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja.
Verotulojen menetyksen ohella EU:n ulkopuolinen etäkauppa laskee kotimaista työllisyyttä.
”EU:n ulkopuolisen etäkaupan aiheuttamat ongelmat koskettavat koko yhteiskuntaa. Halpatavaran ja tuoteväärennösten vyöry vaarantaa työllisyyttä, kiertotaloutta ja kuluttajansuojaa sekä kutistaa kaupan alan yritysten ja pääkonttorien määrää Suomessa”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto avaa.
Lisäksi monet tuotteet eivät täytä EU:n tuoteturvallisuusstandardeja, kuten Kaupan liiton tekemät koeostot sekä useiden eurooppalaisten kuluttajajärjestöjen tuoteturvallisuustestit osoittavat.
Panostetaan etäkaupan valvontaan, kuluttajien ostovoimaan ja kotimaisen kaupan kilpailukykyyn
Kaupan liitto löytää etäkaupan aiheuttamiin ongelmiin ratkaisuja sekä EU:sta että kotimaasta.
”Verkon markkinapaikoille tulee asettaa enemmän vastuuta myytävistä tuotteista ja palveluista, ja komissiolla pitäisi olla laajemmat toimivaltuudet EU:n ulkopuolisen verkkokaupan markkinavalvontaan. Alustat pitäisi tuoda myös nykyistä vahvemmin tuottajavastuun piiriin. Lisäksi EU:n ulkopuolelta hankittujen tavaroiden 150 € tullivapausrajan poistoa tulee kiirehtiä”, Luoto luettelee.
Kotimaassa puolestaan tulisi keventää työn verotusta pitkäjänteisesti kaikilla tulotasoilla, sillä se vahvistaisi kuluttajien ostovoimaa ja tukisi Suomessa toimivan ja työllistävän kaupan kilpailukykyä. Lisäksi valvontaviranomaisten resursseja tulisi kohdentaa etäkaupan valvontaan.
”Jotta erityisesti kotimainen erikoiskauppa pystyisi vastaamaan mahdollisimman hyvin alati kiristyvään kansainväliseen kilpailuun, on innovaatioiden soveltamiseen, brändin rakentamiseen ja datan hyödyntämiseen panostettava. Siksi innovaatiorahoitusta on lisättävä”, Luoto summaa.
Liite: EU:n ulkopuolisen etäkaupan ongelmat ja Kaupan liiton ratkaisuehdotukset (pdf)
Lisätietoja:
Kari Luoto, toimitusjohtaja, Kaupan liitto, p. 0400 688 708, kari.luoto@kauppa.fi
Jaana Kurjenoja, pääekonomisti, Kaupan liitto, p. 040 820 5378, jaana.kurjenoja@kauppa.fi