Vuosi: 2025

Kauppa kuluttajan tukena siirtymässä kohti kiertotaloutta

Nina Mesiranta
Jotta kestävistä kulutustavoista tulisi uusi normaali, tarvitaan tukea ja valmennusta myös kuluttajien arkeen. Esimerkiksi Ruotsissa tällä viikolla järjestetty SCORAI-konferenssi sekä Euroopan unioin rahoittama CARE-hanke nostavat esiin kuluttajien roolin kiertotalouden käytännön toteuttajina – sekä mahdollisuuden, jonka tämä tarjoaa myös kaupalle.

Tullisotaa vai vapaakauppaa?

Lauri Leskinen
Maailmankaupassa eletään nyt hektistä aikaa. Yhdysvallat on yksipuolisesti asettanut tuontitulleja, jotka koskevat siis vientiä Yhdysvaltoihin. Toiveena heillä on, että presidentti Trump pääsee tekemään ”satumaisia” diilejä, jotka hyödyttävät Yhdysvaltoja aikaisempaa enemmän. Osa maailmasta on valmis tekemään diilejä mutta ne, joilla on neuvotteluvoimaa eivät sellaisenaan niele annettuja alkuehtoja, asetettuja tulleja.

Kaupan liitto hallituksen puoliväliriihelle: Ansiotulojen verotuksen keventäminen ja markkinoiden avaaminen talouskasvua vauhdittamaan

Kaupan liitto esittää hallituksen puoliväliriiheen toimia talouskasvun edistämiseksi. Liitto korostaa verotuksen keventämistä kaikilla tulotasoilla ja vaatii tasapuolisia kilpailuedellytyksiä verkkokaupoille suhteessa EU:n ulkopuolisiin toimijoihin. Lisäksi liitto esittää sääntelyn uudistamista ja investointien edistämistä talouskasvun tueksi.

Kaupan liiton lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi henkilöön liittyvää irtisanomisperustetta koskevan lainsäädännön muuttamisesta

Esitysluonnos on pääosin oikeansuuntainen, mutta sääntelyn tulisi olla täsmällisempää, jotta perusteita voitaisiin arvioida mahdollisimman hyvin etukäteen. Varoittamista koskevat muutokset ovat positiivisia. Lain voimaantulosäännöstä tulisi selkeyttää. Tutustu koko lausuntoon:

Analyysi: Suomen korkeakoulutetut nuoret vähenevät, asiantuntijoiden kysyntä kasvaa

Heidi Lauttamäki
Tulevaisuudessa asiantuntijoiden ja korkeakoulutettujen tarve kasvaa entisestään, mikä tekee nuorten korkeakoulutuksen lisäämisestä Suomelle ensiarvoisen tärkeää. Nykyinen laskeva trendi ei ole kestävä, eikä se vastaa tuleviin työvoimatarpeisiin. Tämä analyysi tarkastelee kaupan alan ennustettuja työvoimatarpeita vuosille 2022–2035 Suomessa ja Ruotsissa, ja se perustuu joulukuussa 2024 julkaistuun Tulevaisuuden työvoimatarpeet -selvitykseen.

Kaupan automiesten neuvottelut jatkuivat

Kaupan liitto, Palvelualojen työnantajat PALTA ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ovat jatkaneet Kaupan automiesten työehtosopimus- ja palkkaneuvotteluja hyvässä hengessä perjantaina 4.4..2025. Seuraavan kerron liitot neuvottelevat tiistaina 8.4.2025.

Tokmannin rekrytoinneissa ei kysellä ikää  

Tokmannilla ei rekrytoitaessa kysellä hakijoiden ikää. Osaaminen ja asenne ratkaisevat, ja se, että kussakin toiminnossa on sopivasti eri-ikäisiä ja ihmisiä eri taustoilla. Julkisuudessa puhutaan paljon ikäsyrjinnästä työelämässä ja siitä, että se vaikeuttaa monen yli 55-vuotiaan työllistymistä ja lyhentää työuria. Tokmannilla myymälöissä otetaan huomioon esimerkiksi fyysisiä rajoitteita, eivätkä ne välttämättä liity lainkaan ikään.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi