Lausunto kiertotalouden strategisen ohjelman väliarvioinnista
Mitkä ohjauskeinot ovat vaikuttavimpia ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi?
Vahvistetaan taloudellista ohjausta kiertotalouden markkinoiden synnyttämiseksi sekä Kehitetään kiertotalouden rahoituspolkua tki-vaiheesta kaupalliseen mittakaavaan
Kiertotalousohjelman visiona on, että vuonna 2035 hiilineutraali kiertotalousyhteiskunta muodostaa Suomen menestyvän talouden perustan. Vision saavuttamisessa keskeisessä roolissa ovat kestävät tuotteet ja palvelut, jakamistalous, tulevaisuuden kannalta kestävät valinnat, luonnonvarojen vastuullinen käyttö sekä materiaalien tehokas kierto.
Kiertotalouden edistäminen edellyttää kunnianhimoisempaa ja kokonaisvaltaisempaa taloudellista ohjausta, joka korjaa markkinoiden toimimattomuutta. Arvioinnissa tunnistettiinkin jatkoselvitettäviksi ohjauskeinoja, jotka ulottuvat luonnonvarojen käytöstä jätteiden käsittelyyn ja jätepolttoon sekä tuotteiden elinkaaren pidentämiseen liittyviin kannusteisiin.
Suuret yhteiskunnan systeemitason muutokset ovat usein edellyttäneet valtiolta kannusteita uusien markkinoiden synnyttämiseksi. Näin on toimittu valtion osalta niin liikenteen sähköistymisessä kuin tuulivoimatuotannossa. Kaupan alan näkökulmasta kiertotalousohjelman ja TKI-politiikan toimenpiteissä ei kuitenkaan ole riittävästi huomioitu ohjelman vision mukaisia tavoitteita. Erityisesti toimet tuotteiden elinkaaren pidentämiseksi ja kestävien tuotteiden sekä palveluiden kehittämiseksi ja skaalaamiseksi, ovat jääneet vähäisiksi tai puuttuneet kokonaan, vaikka ne sisältävät merkittävän mahdollisuuden kiertotalouden laajaan edistämiseen ja uusien kestävien liiketoimintamallien laajenemiseen.
Kaupan liitto pitää tärkeänä, että strategisen ohjelman jatkotyössä sekä tulevassa politiikkavalmistelussa kiinnitetään nykyistä enemmän huomiota tuotteiden elinkaaren pidentämiseen ja uudelleenkäytön edistämiseen sekä luodaan yrityksille ja kansalaisille kannusteita näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
Vahvistetaan kiertotalousvaatimusten integrointia kestäviin julkisiin hankintoihin
Julkiset hankinnat muodostavat vuosittain merkittävän taloudellisen kokonaisuuden (n. 38 miljardia), ja niillä on siten huomattava potentiaali vauhdittaa uusien kiertotaloutta tukevien tuotteiden ja palvelumallien kehittämistä ja käyttöönottoa. Tätä mahdollisuutta olisi Suomessa tärkeää hyödyntää nykyistä huomattavasti tehokkaammin.
Poikkihallinnollisen ohjauksen tehostamista eri hallinnonalojen välillä
Kiertotalouden edistäminen koskettaa useita eri hallinnonaloja. Yhteistyötä vahvistamalla voidaan vähentää päällekkäistä työtä, luoda yhtenäisiä tavoitteita ja varmistaa, että eri hallinnonalojen päätökset tukevat toisiaan. Näin voidaan nopeuttaa uusien kiertotalousratkaisujen käyttöönottoa, vahvistaa yritysten toimintaedellytyksiä ja edistää Suomen siirtymistä kohti resurssiviisasta ja vähäpäästöistä taloutta.
Kommentti koskien taloudellista ohjausta:
Kaupan liitto haluaa myös tuoda esiin arvioinnissa taloudellisena ohjauskeinona esiin tuodun, Norjan hallituksen tilaamassa raportissa käsitellyn, muovipakkausveron. Mahdollisen uuden ympäristöperusteisen veron lisäohjausvaikutus olisi kuitenkin tärkeää pystyä osoittamaan suhteessa Suomessa jo käytössä olevaan pakkausten tuottajavastuujärjestelmään ja sen pakkausten ympäristöominaisuuksiin sidottuun ekomodulaatioon.
Pakkauksia markkinoille saattava elinkeinoelämä vastaa jo pakkausjätteiden keräyksen, kuljetuksen ja käsittelyn kustannuksista tuottajavastuumaksujen kautta. Maksuilla katetaan konkreettisesti markkinoille saatettujen pakkausten aiheuttamia jätehuollon kustannuksia ja pakkausjätteiden kierrätys uusiomateriaaliksi. Lisäksi tuottajavastuumaksut ovat jo ekomoduloituja: pakkauksen ympäristöominaisuudet vaikuttavat suoraan maksuun. Näin nykyinen järjestelmä sisältää jo sekä kustannusvastuun että ympäristöominaisuuksiin perustuvan taloudellisen kannustimen.
EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetus vahvistaa tätä ohjausta edelleen muun muassa kierrätettävyyttä (Design for Recycling) sekä pakkausten ympäristöominaisuuksiin perustuvaa maksujen määräytymistä koskevilla vaatimuksilla.
Tästä näkökulmasta uuden veron harkinnassa on ensiarvoisen tärkeää arvioida huolellisesti, mitä sellaista lisäohjausvaikutusta se toisi, jota nykyinen tuottajavastuumaksujen ekomodulaatio ei jo tuota. Uuden taloudellisen ohjauskeinon tulisi tuottaa selkeästi osoitettavissa oleva lisähyöty ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. Mikäli vero ei tuo nykyiseen järjestelmään nähden uutta ympäristöohjausta, vaarana on, että kyseessä olisi ensisijaisesti fiskaalinen maksu.
On myös tärkeää välttää tilanteita, joissa samaa ympäristötavoitetta ohjataan päällekkäisillä taloudellisilla instrumenteilla ilman selkeää lisävaikuttavuutta. Uusien ohjauskeinojen vaikutukset tulisikin arvioida kokonaisuutena suhteessa jo olemassa oleviin tuottajavastuun ja ekomodulaation kannusteisiin.
Kannustetaan kauppoja lahjoittamaan myymättä jääneet tuotteet hyväntekeväisyyteen
Tällä hetkellä kaupan on maksettava arvonlisäveroa lahjoittamistaan tavaroista. Verotuksellisesti tilanne on epäneutraali, sillä myymättä jääneet tavarat on mahdollista tuhota ilman, että arvonlisävero tulee maksettavaksi. Tavaralahjoitusten verovapaus edistäisi kiertotaloutta. Uudistuksen budjettivaikutus on todennäköisesti neutraali.
Teknisesti tavaralahjoitusten verovapaus toteutettaisiin lisäämällä arvonlisäverolain 22 a §:ään maininta siitä, että tavaran omaan käyttöön ottamisesta ei suoriteta veroa, kun elinkeinonharjoittaja lahjoittaa tavaran hyväntekeväisyyteen.
Edistetään korjauspalveluiden syntymistä ja tuotteiden elinkaarta
Suomen korkea työn verotus tekee korjauspalveluiden kustannuksista poikkeuksellisen korkeita, mikä haittaa tuotteiden elinkaaripalveluiden käyttöä ja uusien elinkaaripalveluiden syntymistä.
Suomessa on kokeiltu korjauspalveluiden alennettua alv-kantaa, mikä ei johtanut alempiin korjauspalveluiden hintoihin. Korjauspalveluiden alv-kantaa toimivampi vaihtoehto edistää tuotteiden korjausta on tarjota kuluttajille korjauspalveluseteli tai laajentaa kotitalousvähennystä korjauspalveluihin.
Esimerkiksi Itävallassa on käytössä digitaalinen korjausseteli, jonka kuluttaja voi lunastaa itselleen ja käyttää sen palveluntarjoajaksi rekisteröityneelle korjauspalvelun tarjoajalle. Setelillä korvataan tietty osuus korjauspalvelun hinnasta ja sillä on maksimikorvaussumma. Korjaussetelin käyttö on ollut suosittua.
Luodaan taloudellinen kannustin markkinaehtoisten korjauspalveluiden käytön vauhdittamiseksi. Näin edistettäisiin tuotteiden elinkaarta ja kiertotalouden toimivuutta.
Varmistetaan osaajien saatavuutta korjauspalveluihin
Osaajien puute on merkittävä este korjauspalveluille. Suomessa ei ole korjauspalveluihin erikoistunutta ammatillista koulutusta. Ei ole myöskään näköpiirissä, että Suomeen syntyisi korjauspalveluihin erikoistunutta tutkintoa.
Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmään perustetaan uusi ammatillinen perustutkinto korjauspalveluihin liittyvä osaamisen kasvattamiseksi.
Miten Kiertotalouden green dealin puitteissa tehtävää yhteistyötä ja toimintamalleja voisi kehittää?
Green Deal -mallin alkuperäisenä tavoitteena oli vahvistaa toimialojen välistä yhteistyötä ja edistää yhdessä tehtävää kiertotaloustyötä. Toivomme, että tätä tavoitetta vahvistettaisiin ja että ministeriöt kannustaisivat eri toimialoja aktiivisesti yhteistyöhön. Samalla olisi tärkeää kehittää Green Deal -mallia siten, että se tarjoaa nykyistä enemmän konkreettisia kannusteita myös edelläkävijäyritysten mukaan liittymiselle. Näin voitaisiin vahvistaa yritysten mahdollisuuksia ja halukkuutta toimia kiertotalouden suunnannäyttäjinä myös green dealin avulla.
Mitä kiertotalouden rahoitusmalleja tai -ratkaisuja tulisi vahvistaa tai mitä uusia malleja tulisi kehittää?
Kiertotalousohjelman visiona on, että vuonna 2035 hiilineutraali kiertotalousyhteiskunta muodostaa Suomen menestyvän talouden perustan. Vision saavuttamisessa keskeisessä roolissa ovat kestävät tuotteet ja palvelut, jakamistalous, tulevaisuuden kannalta kestävät valinnat, luonnonvarojen vastuullinen käyttö sekä materiaalien tehokas kierto. TKI-politiikan toimenpiteissä ei kuitenkaan ole vielä huomioitu ohjelman vision mukaisia tavoitteita. Erityisesti toimet tuotteiden elinkaaren pidentämiseksi ja kestävien tuotteiden sekä palveluiden kehittämiseksi ja skaalaamiseksi, ovat jääneet vähäisiksi tai puuttuneet kokonaan.
Ilmastotavoitteiden, kiertotalouden ja luontokadon torjunnan kannalta on keskeistä edistää kuluttajien kestäviä valintoja sekä luoda uusia liiketoimintamalleja ja palveluekosysteemejä. Koska valtaosa EU:ssa käytettävistä tuotteista valmistetaan EU:n ulkopuolella, tuotteiden elinkaaren pidentäminen, uudelleenkäyttö ja kiertotalouden liiketoimintamallit ovat myös keskeisiä keinoja vahvistaa Euroopan taloudellista kyvykkyyttä, työllisyyttä ja kilpailukykyä.
Euroopan on hyödynnettävä nopeasti vahvaa data- ja digiosaamistaan yhdessä kuluttajaymmärryksen kanssa uusien materiaalitehokkaiden tuotteiden, palvelujen ja liiketoimintamallien kehittämiseksi. Kiertotalousinnovaatiot syntyvät yhä useammin toimialojen rajapinnoilla, ja kauppa on tässä keskeisessä asemassa yhdistäessään kuluttajat, teollisuuden, palveluyritykset ja julkiset toimijat. Kauppa voi toimia kestävien ratkaisujen kehittäjänä, kokeilualustana ja laajamittaisen käyttöönoton mahdollistajana.
Tämän vuoksi TKI-rahoituksen tulee paremmin huomioida palvelualat ja palveluprosessit, lisätä innovaatiorahoitusta kokeiluihin ja konseptointiin sekä vauhdittaa vastuullisuusdatan liikkumista ja standardointia. Myös digitaalisten tuotepassien käyttöönottoa tulee edistää. Näin kiertotaloudesta voidaan rakentaa paitsi ilmasto- ja ympäristöratkaisu myös Euroopan kasvun, työn ja kilpailukyvyn lähde.
Suomeen olisi tärkeää luoda myös ohjelman arvioinnissa esiin nostettuja kansallisia kannusteita, jotka edistävät tuotteiden käyttöiän pidentämistä ja tukevat samalla EU jätehierarkian mukaista toimintaa. Jätehierarkiassa etusijalla Euroopan unionissa ovat jätteen synnyn ehkäiseminen ja tuotteiden uudelleenkäyttö. Kansalliset kannusteet voisivat myös osaltaan tukea ekosuunnitteluasetuksen tavoitteiden toteutumista ja vahvistaa siirtymää kohti aidosti kestävää kiertotaloutta.
Kaupan liitto pitää tärkeänä, että strategisen ohjelman jatkotyössä sekä tulevassa politiikkavalmistelussa kiinnitetään nykyistä enemmän huomiota tuotteiden elinkaaren pidentämiseen ja uudelleenkäytön edistämiseen sekä luodaan yrityksille ja kansalaisille kannusteita näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
Mitkä ovat keskeisimpiä pullonkauloja kiertotalousinvestoinneissa, ja miten niitä tulisi ratkaista?
T&K-lisärahoituslain kriteerit rajaavat palvelut ja prosessit soveltamisen ulkopuolelle. Samaan aikaan kiertotalouden kannalta olennaisen innovaatiorahoituksen määrää on leikattu voimakkaasti. Innovaatiorahoitusta voidaan hyödyntää kiertotaloutta edistävien teknologioiden ja innovatiivisten konseptien soveltamisessa, kokeiluissa ja kaupallistamisessa. Tärkeää on huomioida, että monet teknologiat syntyvät Suomen ulkopuolella, ja niitä tulisi voida soveltaa innovatiivisesti Suomessa. T&K rahoituslain kriteereitä tulisi muuttaa ja innovaatiorahoituksen määrää kasvattaa.
Kiertotalous ei toteudu ilman datan digitalisointia. Tuotteen materiaalien, alkuperän, käytön, korjattavuuden ja kierrätettävyyden on oltava luotettavasti saatavilla, jotta tuotteita voidaan huoltaa, korjata, uudelleenkäyttää ja kierrättää tehokkaasti. Ilman digitalisoitua dataa kiertotalouden arvoketjut jäävät helposti manuaalisiksi, hajanaisiksi ja tehottomiksi. Digitaaliset tuotepassit ovat yksi keskeinen ratkaisu: ne tekevät tuotetiedosta yhteentoimivaa, jäljitettävää ja eri toimijoiden hyödynnettävissä olevaa. EU uusi sääntely vie tätä kehitystä jo käytäntöön.
Valtion tulisi vauhdittaa kehitystä tukemalla yrityksiä digitaalisten tuotepassien rakentamisessa. Erityisesti Pk-yrityksille datan kerääminen, yhdenmukaistaminen ja tekninen toteutus voivat muodostaa merkittävän kustannus- ja osaamiskynnyksen. Kohdennettu tuki esimerkiksi tuotepassien käyttöönottoon, datan digitalisointiin ja yhteentoimivien järjestelmien rakentamiseen olisi investointi, joka nopeuttaisi suomalaisen elinkeinoelämän siirtymää kiertotalouteen ja parantaisi yritysten kilpailukykyä EU:n muuttuvassa markkinassa.
Miten kiertotalouden edistämisen tulisi sisältyä tulevaan EU:n monivuotisen rahoituskehyksen kansalliseen ohjelmaan?
EU-rahoitusta tulisi kohdentaa palveluihin. Kiertotalousinnovaatiot syntyvät yhä useammin toimialojen rajapinnoilla, ja kauppa on tässä keskeisessä asemassa yhdistäessään kuluttajat, teollisuuden, palveluyritykset ja julkiset toimijat.
Miten julkisia hankintoja tulisi ohjata nykyistä vahvemmin kiertotalousmarkkinoiden luomisessa?
Mm. ruokahankintojen osalta seuraavat, kiertotaloutta koskettavat teemat, olisi hyvä nostaa voimakkaammin esille:
– Ravintosuositusten mukaiset hankinnat; ravintosuosituksissa otettu huomioon myös ympäristö- ja vastuullisuusnäkökulmia sekä kasvisten lisääminen
– Ostetaan mahdollisuuksien mukaan lähempää ja vastuullisempaa (esim. Suomessa tiukemmat kriteerit vaikkapa eläinten hyvinvoinnille)
– Ruokahävikin vähentäminen
– Satokausiajattelu
– Ylipakkaamisen välttäminen
– Logistiikan optimoiminen
– Jätteiden tehokas kierrätys