alv

Verohallinnolta ohje lahjakorttien arvonlisäveromuutoksista

Kaupan alalla yleisesti käytössä olevien lahjakorttien arvonlisäverotus muuttuu 1.1.2019. Muutos koskee arvoseteleitä, joihin lukeutuvat lahjakorttien lisäksi mm. voucherit, prepaidkortit ja muut vastaavat välineet. Verohallinto on julkaissut ohjeen, jossa käsitellään lahjakorttien ja muiden arvoseteleiden arvonlisäverotuksen muutoksia.

Digivero vaatii globaaleja ratkaisuja

Suomessa toimivan kaupan etu on, että digitaalisen talouden verokysymykset ratkotaan globaalilla tasolla, toteaa Kaupan liiton veroasiantuntija Toni Jääskeläinen, joka osallistui IFA:n Etelä-Korean Soulissa pidettyyn kansainväliseen verokongressiin viime viikolla. Soulin-kongressi tarjosi myös mm. alv-teemoja ja tuoreita brexit-huhuja.

Sääntely heikentää suomalaisen verkkokaupan kansainvälistä kilpailukykyä

Kaupan alan sääntelyssä on tekijöitä, joiden vuoksi ulkomainen verkkokauppa saa merkittävää kilpailuetua suomalaiseen kauppaan verrattuna. Myös kuluttajaturvallisuuden ja kierrätysvaatimusten osalta EU:n ulkopuoliset maat hyötyvät unionin maiden kustannuksella. Nykyisen ja tulevan hallituksen tulisi varmistaa, että kansallinen ja EU-sääntely yhdessä takaavat tasavertaiset kilpailumahdollisuudet Suomessa toimiville kaupan alan yrityksille.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi