epäasiallinen käytös

40 % Suomessa asuvista on todistanut asiakkaiden häiriköintiä – Ollaan ihmisiksi -kampanja muistuttaa hyvästä käytöksestä joulukaupassa

Kaupan liiton ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin Ollaan ihmisiksi -kampanja käynnistyy jälleen joulukaupan siivittämänä 1.12.2025. Kampanjalla halutaan herätellä asiakkaita miettimään omaa käytöstään asiakaspalvelutyötä tekevien työhyvinvoinnin edistämiseksi. Erityistä huolta liitot kantavat nuorten työntekijöiden kohtaamasta häirinnästä. Jokainen kaupassa kävijä voi vaikuttaa hyvään kohtaamiseen.

Opas häirintään puuttumiseksi kaupan alalla on päivitetty

Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ovat yhdessä päivittäneet liittojen vuonna 2021 laatiman Häirintään puuttuminen kaupan alalla -oppaan, jonka tarkoituksena on toimia tukena niin kaupan yrityksille kuin työntekijöille häirinnän ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. Uutena lisäyksenä oppaaseen on sisällytetty myös digihäirintä.

Ollaan ihmisiksi -kampanja edelleen ajankohtainen – yhdessä epäasiallista käytöstä vastaan

Kaupan liiton ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin Ollaan ihmisiksi -kampanja pyörähtää tänään 1.12. käyntiin uudistetulla kampanjailmeellä. Kampanjalla halutaan herätellä asiakkaita miettimään omaa käytöstään niin myyjien kuin muiden asiakaspalvelutyötä tekevien ihmisten työhyvinvoinnin edistämisessä. Asiakkaiden epäasiallinen käytös asiakaspalvelijoita kohtaan on lisääntynyt.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi