korona

Kaupan liitto selvitti koronan kotitestien hintoja – apteekkien hinnat vähittäiskauppojen hintoja kalliimmat

Koronan kotitestit vapautettiin vuoden alussa väliaikaisesti arvonlisäverosta. Veron poistolla haluttiin laskea kaupoissa ja apteekeissa myytävien kotitestien hintoja. Miten kävi – onko hinnoissa eroa? Kaupan liitto keräsi hintatietoja vähittäiskaupoista ja apteekeista. Tulos kertoo, että apteekkihintojen keskiarvo on 47 prosenttia suurempi kuin vähittäiskaupan hintojen keskiarvo.

Ostaminen muuttui koronan myötä – kriisissä on myös voittajia

Koronaepidemian myötä sosiaalisen median ja erilaisten laitteiden käyttö on muuttunut. Muutokset näkyvät jo kuluttajan ostopolun ensimetreillä, kuten ostoherätteiden saamisessa. Myös digitaalinen ostaminen on muuttunut sekä ostamisessa käytettävien laitteiden että ostettavien tuotteiden osalta. Vaatetuksen digiostosten sijaan kuluttajat ovat siirtyneet elektroniikkaostoksille niin fyysisiin liikkeisiin kuin verkkokauppaankin. Selvitys perustuu Statistan kansainvälisen kuluttajakyselyn tietoihin.

Kaupan yritykset pelastautuvat nyt digiloikilla

Kauppa on aina mennyt sinne, minne ihmisetkin – nyt poikkeuskeväänä yhä useammin kuluttajien koteihin. Koronavirusepidemian tyrehdyttäessä kivijalkakauppojen asiakasvirtoja ovat kaupan alan yritykset ja niiden sidosryhmät innovoineet monenlaisia selviytymiskeinoja, joista suuri osa liittyy palvelun digitalisointiin. Verkko-ostaminen onkin lisääntynyt voimakkaasti.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi