Oikeusministeriön mietinnössä esitetään, että säädettäisiin uusi laki, jolla lisättäisiin kuluttajansuojaviranomaisten toimivaltuuksia. Kaupan liitto ei näe tarvetta lisäsääntelylle, josta aiheutuisi kaupalle merkittävä kustannusriski.
Uusi työkalu auttaa verkkokauppaa harjoittavia yrityksiä kertomaan kuluttajille pakolliset tiedot verkosta ostamisen ehdoista ja käytännöistä. Ensi vuonna muuttuvan lainsäädännön myötä kauppojen kannattaa viimeistään nyt käydä käytänteensä läpi.
Kuluttajien luottamusindikaattori oli kesäkuussa -4,6, kun se oli toukokuussa −1,8 ja huhtikuussa −1,7. Viime vuoden kesäkuussa luottamusindikaattori sai arvon 1,7. Indikaattorin keskiarvo tammikuusta 2018 lähtien on 0,5, kertoo Tilastokeskus.
Tänä vuonna verkkokaupan liikevaihdon ennustetaan kirivän lähes 14 prosentin kasvuun Euroopassa. Verkko-ostosten kokonaisarvo yltäisi siinä tapauksessa 621 miljardiin euroon.
Kaupan liiton ja kumppaneiden keväällä 2018 käynnistämä Varo huijareita verkossa! -kampanja saa jatkoa. Huijarit kuriin! -hanke laajentaa teemaa kuluttajille tarjottaviin palveluihin, joilla pyritään estämään verkossa tapahtuvia huijauksia.
Uusi kuluttajien luottamusindikaattori oli toukokuussa -1,8, kun se huhtikuussa oli -1,7 ja maaliskuussa -2,4. Vuoden 2018 toukokuussa luottamusindikaattori sai selvästi korkeamman arvon 4,1. Indikaattorin keskiarvo tammikuusta 2018 lähtien on 0,8, kertoo Tilastokeskus.
Vaatteiden kulutus Suomessa kasvaa noin kahden prosentin vuosivauhtia vuoteen 2023 asti. Suomalaisten vaateostokset ovat 65 prosenttia norjalaisten ostoskorista ja kenkäostokset runsaat puolet itävaltalaisten vastaavasta. Suomalaiset ostavat vaatteita ja kenkiä, myös urheilumuotia, paljon marketeista, jotka ovat jopa lisänneet vetovoimaansa viime vuoteen verrattuna. Näyttääkin siltä, että marketit ovat pystyneet vastaamaan kansainväliseen kilpailuun kuluttajista.
Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamus vahvistui maaliskuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori oli maaliskuussa 16,1, kun se sai helmikuussa arvon 15,5 ja tammikuussa 17,2.
Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni helmikuussa, mutta se oli edelleen hyvällä tasolla. Kuluttajien luottamusindikaattori oli helmikuussa 15,5 ja tammikuussa 17,2. Vuoden 2018 helmikuussa luottamusindikaattori sai peräti arvon 25,8. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on 12,7. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit palata asetuksiin myöhemmin Tietosuoja ja käyttöehdot -sivulla. Hallinnoi evästeasetuksiasi.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_gat_UA-7567086-1
1 minute
A variation of the _gat cookie set by Google Analytics and Google Tag Manager to allow website owners to track visitor behaviour and measure site performance. The pattern element in the name contains the unique identity number of the account or website it relates to.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
vuid
2 years
Vimeo installs this cookie to collect tracking information by setting a unique ID to embed videos to the website.