Kaupan tuoma arvonlisä talouteen on kasvanut nopeammin kuin koko kansantalous keskimäärin. Kaupasta on siis tullut entistä tärkeämpi hyvinvoinnin luoja Suomeen. Kaupan yrityksiä kannattaakin kunnissa kuunnella tarkalla korvalla ja rakentaa toimivaa yhteistyötä alueellisen elinvoiman edistämiseksi.
Kaupan yritykset ovat kunnissa merkittäviä työllistäjiä, veronmaksajia ja investoijia. Ei siis ole samantekevää, miten kaupalla menee, sillä ala luo hyvinvointia, menestystä ja työtä kaikkialla Suomessa. Kaupan liitto kannustaa tulevia kuntapäättäjiä huomioimaan paikalliset kaupan yritykset kuntien päätöksenteossa ja tarjoaa ehdokkaille materiaalia vaalityön tueksi.
Helsingin Kauppiaitten yhdistys on päättänyt tukea School of Sales -myyntikoulun start up -vaihetta avustuksella. Suomen Ekonomien ja Kaupan liiton syksyllä 2020 perustaman myyntikoulun tavoitteena on nostaa myynnin osaamista ja arvostusta, ja sen kautta parantaa Suomen kilpailukykyä ja kasvun edellytyksiä.
Suomen kestävän kasvun ohjelma on talven merkittävin elinkeinopoliittinen ratkaisu. Se on tärkeä erityisesti pandemiasta kärsineille kaupan alan yrityksille sekä alan ilmastotyölle, kansainvälistymiselle ja osaamisen kehittämiselle.
Suomessa toimivan vähittäiskaupan yrityksistä valtaosa on erikoiskauppoja, joiden toiminnan ytimenä ovat henkilökohtainen palvelu, korkea asiantuntemus ja erikoistunut tuotevalikoima. Kysyimme erikoiskauppaa harjoittavilta jäsenyrityksiltämme, millaista erikoisosaamista myyntityön ohessa tarvitaan.
School of Salesin taustalla on voittoa tavoittelematon yhteiskunnallinen yritys, joka kokoaa kouluttajiksi Suomen parhaat myynnin osaajat. Myyntikoulun missiona on nostaa myynnin osaamista ja arvostusta ja sitä kautta parantaa Suomen kilpailukykyä ja kasvun edellytyksiä.
Kaupan yrityksille tehdyn haastattelututkimuksen perusteella alalle hakeutuvien vastavalmistuneiden kauppatieteiden maisterien vahvuusalueita ovat liiketoimintaosaaminen, viestintätaidot, vastuullisuuteen liittyvä osaaminen ja hyvä kielitaito. Osaamisen kehityskohteita ovat hankintatyöhön ja logistiikkaan liittyvä osaaminen, myynti, henkilöstöjohtaminen ja digitaaliseen ulottuvuuden hyödyntäminen. Vuoropuhelu kaupan toimijoiden ja yliopistojen välillä mahdollistaa koulutuksen kehittämisen entistä paremmin muuttuvan työelämän tarpeisiin vastaavaksi.
Mikä on Suomen erikoiskaupan tulevaisuus, ja miksi erikoiskauppa ei pärjää kansainvälisessä kilpailussa, on kysytty toistuvasti jo 1990-luvun lopulta lähtien, jolloin ensimmäiset ruotsalaiset vaateketjut rantautuivat Suomeen.
5G-teknologia tarjoaa aivan uusia mahdollisuuksia kehittää palveluita, tuotantoa ja logistiikkaa. Aalto-yliopisto jatkaa viimekesäistä 5G-kesäkouluaan, jossa yritykset voivat teettää 5G-strategian tai antaa jonkin 5G-haasteen opiskelijaryhmän ratkaistavaksi. Kaupan ala oli viime kesän 5G-kesäkoulun sovelluskohde, ja nyt kurssi laajenee myös muille aloille.
Pandemian suljettua maailman on hyvä hetki paneutua digikaupan maailmaan. Miten suomalainen kauppa menestyy entistä paremmin kovan kilpailun digimaailmassa? Kuluttajat, yritykset ja organisaatiot tekevät entistä enemmän kauppaa digitaalisesti, ja koronakriisin myötä tämä trendi kiihtyy entisestään. Asiakkaat löytävät uusia väyliä tehdä hankintansa, ja osa heistä siirtyy pysyvästi digitaalisen kaupan puolelle.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit palata asetuksiin myöhemmin Tietosuoja ja käyttöehdot -sivulla. Hallinnoi evästeasetuksiasi.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_gat_UA-7567086-1
1 minute
A variation of the _gat cookie set by Google Analytics and Google Tag Manager to allow website owners to track visitor behaviour and measure site performance. The pattern element in the name contains the unique identity number of the account or website it relates to.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
vuid
2 years
Vimeo installs this cookie to collect tracking information by setting a unique ID to embed videos to the website.