pandemia

Maailmanmarkkinahintojen kallistuminen nostaa kauppojen liikevaihtoa – työllisyys hiipuu

Kaupan liiton mukaan seuraavan parin vuoden aikana vähittäiskaupan euromääräisen liikevaihdon kasvu johtuu pääasiassa maailmanmarkkinahintojen noususta. Varsinkin raaka-aineiden ja energian kustannukset nostavat hintoja. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevaihdon kasvu perustui jo pelkästään hintojen nousulle. Pandemiakauden jälkeen vähittäiskaupan työllisyyden ennakoidaan kääntyvän laskusuuntaan.

Päivitetty 29.4.: Koronapandemian vaikutukset Euroopassa - kauppaan kohdistuvat rajoitukset vaihtelevat maiden välillä

Nopeasti levinneellä koronapandemialla on merkittäviä vaikutuksia kulutuskysyntään Euroopassa. Päivittäistavarakauppa käy, kun taas erikoiskaupalle viruksen vaikutukset ovat jo nyt lamaannuttavia. Yritysten toimintaa on rajoitettu maasta riippuen monella eri tavalla. Seuraa tätä päivittyvää uutistamme, niin pysyt ajan tasalla pandemian vaikutuksista kauppaan eri puolilla Eurooppaa.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi