Uutiset

Kuluttajan matka digitaalisella ostopolulla kiihtyy - katsaus digikaupan trendeihin

Teknologia ja palvelumuodot digitaalisessa kuluttajakaupassa kehittyvät kohisten. Koko ostoprosessi mainonnasta tuotehakuun ja tilaamiseen sekä maksamisesta toimittamiseen pyritään tekemään aina vain sujuvammaksi. Kiinalaiset verkkokaupat ja markkinapaikat sekä Amazon kirittävät suomalaista digikauppaa, jonka kansainvälistyminen on vielä toistaiseksi ollut hidasta. Kokosimme katsaukseemme poimintoja digikaupan kehityssuunnista ja trendeistä.

Kaupan yritykset pelastautuvat nyt digiloikilla

Kauppa on aina mennyt sinne, minne ihmisetkin – nyt poikkeuskeväänä yhä useammin kuluttajien koteihin. Koronavirusepidemian tyrehdyttäessä kivijalkakauppojen asiakasvirtoja ovat kaupan alan yritykset ja niiden sidosryhmät innovoineet monenlaisia selviytymiskeinoja, joista suuri osa liittyy palvelun digitalisointiin. Verkko-ostaminen onkin lisääntynyt voimakkaasti.

Koronapandemia näkyy kulutusvalinnoissa maailmalla

Vähittäiskauppaa on siirtynyt vauhdilla verkkoon, kun pyrkimykset estää koronaviruksen leviäminen ovat sulkeneet ihmiset koteihinsa maailmanlaajuisesti. Koteihin tilataan kaupoista nyt ennätysmääriä ruokaa ja muita päivittäistavaroita samalla kun erikoiskaupan tuotteiden myynti putoaa jyrkästi. Kaupan liiton tuoreesta selvityksestä ilmenee myös, että epidemia saa kuluttajat tekemään epäterveellisempiä valintoja.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi