Ruokahävikki laskuun lailla vai vapaaehtoisin toimin?
Ruokahävikin vähentäminen on noussut laajaan keskusteluun erityisesti viimeisen vuoden aikana. Asia ei koske vain Suomea, vaan esimerkiksi YK on asettanut tavoitteekseen maailman ruokahävikin puolittamisen vuoteen 2030 mennessä.
Meille ruokaketjun toimijoille aihe ei kuitenkaan ole uusi. Hävikin tehokas minimointi on ketjun yrityksille tärkeä tavoite ja itsestään selvä osa jokapäiväistä työtä. Tutkimukset kertovatkin, että suurin ruokahävikin aiheuttaja löytyy ketjun lopusta: Kuluttajien osuus ruokahävikistä on noin 30 %. Esimerkiksi kaupan osuus ruokahävikistä on noin 18 %. Tämä hävikki hyödynnetään kokonaan muun muassa ruoka-apuna, biopolttoaineena, rehuna tai energiana.
Keväällä 2016 hävikkikeskustelu sai uusia kierroksia, kun eduskunnassa syntyi ruoka-aputoimintaa koskeva lakialoite. Aloitteessa esitetään, että päivittäistavarakaupat, leipomot ja kunnalliset toimipisteet velvoitettaisiin luovuttamaan syömäkelpoiset, myynnistä poistetut elintarvikkeet voittoa tavoittelemattomien kolmansien tahojen käyttöön tai asettamaan kyseiset elintarvikkeet itse jaeltavaksi.
Lakiesitys synnytti paljon hyvää keskustelua ruokahävikin vähentämisen ympärille. Kun Ruokapoliittinen selonteko luovutettiin eduskunnalle nyt maaliskuun alussa, eniten keskustelua suuressa salissa herätti juuri ruokahävikki. Keskustelunherättäjänä ja faktatiedon lisääjänä lakialoite onkin tehnyt tehtävänsä. Kulunut vuosi on toivottavasti avannut myös poliittisille toimijoille sitä, millaisesta kokonaisuudesta ja haasteista ruokahävikin vähentäminen meillä Suomessa rakentuu. Erityisesti ruoka-aputoimintaa ja sen todellisia pullonkauloja ei selvästikään ole juuri tunnettu asiantuntijapiirien ulkopuolella.
Osallistuin 16.3.2017 Kuluttajaliiton järjestämään hävikkiseminaariin, jonka teeman voi tiivistää otsikon kysymykseen. Tilaisuuden keskustelu oli antoisa. Esimerkkejä kuultiin kattavasti elintarviketeollisuudesta kauppaan ja ruoka-aputoimijoiden arjesta virkamiesten näkemyksiin. Asiantuntijapuheenvuoroista nousi esiin selkeä viesti, että uusi lainsäädäntö ei monistakaan syistä voi ratkaista ruoka-avun haasteita. Esimerkiksi ruoka-avun logistiikan ja elintarviketurvallisuuden kysymykset eivät ole ratkottavissa uudella lailla. Sen sijaan vapaaehtoisin toimin saadaan aikaan tuloksia.
Ruoka-apua koskevan lakialoitteen ongelmat nousevat hyvin esiin myös Luonnonvarakeskuksen Luken maa- ja metsätalousministeriölle tekemästä tuoreesta arviosta. Luke kartoitti lakialoitteen toimijoille ja valvonnalle aiheuttamia kuluja sekä aloitteen vaikutusta jaettavan ruoka-avun määrään ja roskiin menevän ruoan määrään. Aiheutuvat lisäkustannukset toimijoille arvioitiin merkittäviksi. Lisäksi osoittautui, ettei luovutusvelvoitteen asettaminen yksin johda ruokalahjoitusten lisäämiseen ja hävikin vähentämiseen. Ruokalahjoitusten lisäämisessä ei ole ongelmana toimijoiden halukkuuden puute tehdä ruokalahjoituksia, vaan ruoka-aputoimijoiden vähyys ja toimijoiden resurssien puutteellisuus.
Ruokahävikin vähentämisen tarpeellisuudesta tuskin kukaan on eri mieltä. Uskon, että kaupan tavoin kaikki ruokaketjun toimijat ovat sitoutuneet tavoitteeseen. Kaikki vapaaehtoisuuteen perustuvat mahdollisuudet tehostaa hävikin vähentämistä on ilman muuta selvitettävä. Hätäisesti ja liian vähäiseen faktatietoon perustuvan uuden sääntelyn luominen ei kuitenkaan tuo haluttua tulosta. Sen sijaan se voi aiheuttaa lisää kustannuksia ja byrokratiaa – ja lopulta tukahduttaa tuloksia tuovan vapaaehtoisen kehittämisen ja eri toimijoiden hyvän yhteistyön.
Kirjoittaja on Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja ja Kaupan liiton päivittäistavarakaupasta vastaava johtaja.
