Koko kaupan myynti kasvoi elokuussa 4,5 prosenttia vuoden 2017 elokuuhun verrattuna. Erityisen vahvaa kasvu oli autokaupassa, kertoo Tilastokeskus tiedotteessaan.
Eduskuntavaalit ovat tulossa. Se ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Kaupan liitto on pohtinut vaaleja siitä näkökulmasta, millaisia vastauksia meillä voi olla seuraavan hallituskauden suuriin kysymyksiin. Niitä on kolme: talouskasvu, työ … Lue lisää
Kauppa kannattaa suomalaista hyvinvointia ja kehittyy ripeämmin kuin koskaan. Tulevaisuuden kauppa 2018 -tapahtuma marssitti kaupan alan toimijoiden eteen ajatuksia ja oivalluksia asiakaskokemuksen merkityksestä, kuluttajien kasvaneista odotuksista, uusista teknisistä ratkaisuista ja palvelukulttuurin kehityksestä. Tärkeintä on ymmärtää, että digitalisaatio vaikuttaa kaikkeen, mitä teemme.
EU:n geoblokkausasetusta aletaan soveltaa joulukuun 3. päivästä lähtien. Komissio on päivittänyt asetusta koskevaa soveltamisohjettaan; siitä löytyy tarkempia tietoja käytännön tilanteisiin.
Euroopan unionin neuvoston maatalouden erityiskomitea pääsi kokouksessaan 1.10. yhteisymmärrykseen elintarvikeketjun kauppatapoja koskevasta ns. UTP-direktiivistä. Se valtuutti puheenjohtajamaan aloittamaan trilogi-neuvottelut komission ja parlamentin kanssa heti, kun parlamentti vahvistaa oman kantansa.
Stockmann avaa keväällä 2019 verkkokauppansa sisään markkinapaikan, jossa tavarataloissa toimivat kumppanit voivat myydä tuotteitaan koko Suomeen. Stockmann kertoi suunnitelmistaan Tulevaisuuden kauppa 2018 -tapahtumassa 9.10.
Kaupan liitto on julkistanut hallitusohjelmatavoitteensa vuoden 2019 eduskuntavaaleja varten. Kauppa kannattaa hyvinvointia, jonka kivijalan muodostavat työ, kasvu ja ympäristö. Liitto tarjoaa konkreettiset ratkaisut muun muassa työllisyysasteen nostamiseen.
EU-maiden talous- ja valtiovarainministerit kokoontuivat tiistaina 3.10. päättämään arvonlisäverotukseen liittyvistä uudistuksista Talous- ja rahoitusasioiden neuvoston (Ecofin) kokoukseen. Suomea kokouksessa edusti valtiovarainministeri Petteri Orpo.
Kuluttajien luottamusindikaattori oli syyskuussa 20,2, kun se oli elokuussa 21,5 ja heinäkuussa 22,0. Suunta on laskeva, mutta luottamus on kaiken kaikkiaan edelleen hyvällä tasolla, kertoo Tilastokeskus.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit palata asetuksiin myöhemmin Tietosuoja ja käyttöehdot -sivulla. Hallinnoi evästeasetuksiasi.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_gat_UA-7567086-1
1 minute
A variation of the _gat cookie set by Google Analytics and Google Tag Manager to allow website owners to track visitor behaviour and measure site performance. The pattern element in the name contains the unique identity number of the account or website it relates to.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
vuid
2 years
Vimeo installs this cookie to collect tracking information by setting a unique ID to embed videos to the website.