Kauppa kunnostautuu ruokahävikin vähentäjänä
Seitsemättä kertaa vietettävä Hävikkiviikko haluaa nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Päivittäistavarakauppa vaikuttaa ruokahävikin määrään tehokkaasti ja hävikin vähentäminen on tärkeä osa päivittäistä myymälätyötä.
Ruokahävikiksi kutsutaan roskiin päätynyttä ruokaa, jonka synty olisi voitu välttää ennakoimalla paremmin ruuan kulutusta tai valmistamalla tai säilyttämällä ruoka toisin. Hävikin määrä Suomessa on arviolta 400 miljoonaa kiloa vuodessa*, ja sitä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa eli alkutuotannossa, teollisuudessa, kaupassa ja ravintoloissa. Kaikkein eniten ruokahävikkiä syntyy kotitalouksissa.
Hävikkiviikko-kampanjan mukaan Suomessa kotitaloudet heittävät vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa ruokaa eli noin kolmanneksen kaikesta ruokahävikin määrästä. Se vastaa noin 100 000 keskivertohenkilöauton vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä. Henkilöä kohden heitämme ruokaa pois keskimäärin 20–25 kiloa vuodessa.
Hävikinhallinta on kaupoille tärkeä tavoite
Hävikkiviikko-kampanjan mukaan kauppojen osuus elintarvikeketjussa syntyvästä ruokahävikistä on noin 18 %. Eniten sitä syntyy tuoretuotteissa. Ruokahävikkiä vähennetään kaupoissa tehokkaasti ammattitaitoisen henkilökunnan, sähköisten ennuste- ja tilausjärjestelmien sekä hyvien logistiikkaratkaisuiden avulla.
Päivittäistavarakauppa PTY:n mukaan vuonna 2018 sen jäsenyritysten myymälöissä ja niitä palvelevassa kaupan omassa logistiikassa hävikiksi päätyi 1,99 % elintarvikkeista. Edellisenä vuonna vertailukelpoinen luku oli 1,87 %. Päivittäistavarakauppa on sitoutunut ruokahävikin vähentämiseen ja kierrätyksen lisäämiseen.
Päivittäistavarakauppa on sitoutunut ruokahävikin vähentämiseen ja kierrätyksen lisäämiseen.
”PTY on myös mukana elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumuksessa, jossa se on asettanut tavoitteekseen saada luvun 1,75 %:iin vuoteen 2021 mennessä”, kertoo johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä.
Foodservice-tukkukaupan yritysten oman logistiikan ja myymälöiden hävikki vuonna 2018 oli 0,71 % elintarvikkeista. Foodservice-tukkukaupan hävikkiluku julkaistiin nyt ensimmäistä kertaa.
Kaupassa asioiva kuluttaja voi pienentää ruokahävikkiä monilla keinoilla, sekä kaupassa että kotona, esimerkiksi käyttämällä ostoslistaa, valitsemalla kypsiä hedelmiä ja vihanneksia puolikypsien sijaan sekä säilyttämällä elintarvikkeita oikein. Myymälöissä syntyvää ruokahävikkiä hyödynnetään ensi sijaisesti ruoka-apuna, mutta hävikkiruokaa voidaan hyödyntää myös rehuna tai biopolttoaineiden ja biokaasun tuotannossa.
Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään 9.–15.9. ja sen järjestäjänä toimii Kuluttaja-media. Osallistu keskusteluun @havikkiviikko ja #hävikkiviikko.
*Saasyoda.fi
Kuva: 123rf