Komissio arvioi Amazonin käyttävän väärin määräävää markkina-asemaansa
Reilun vuoden kestäneen tutkinnan perusteella komissio on ilmoittanut tulleensa alustavasti siihen johtopäätökseen, että verkkokauppajätti Amazon väärinkäyttää määräävää markkina-asemaansa hyödyntäessään myyjiltä keräämäänsä dataa oman myyntinsä tukemiseen. Kaupan liiton johtava asiantuntija Ilari Kallio ennakoi, että komission tulkinta on kuitenkin kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu.
Amazonin on jo pidempään huhuttu käyttävän hyväkseen sen markkinapaikalla toimivilta myyjiltä kerättyä ei-julkista dataa pönkittääkseen omien tuotteidensa myyntiä tavalla, joka ei kestä päivänvaloa. Nyt tästä on komission alustavan arvion perusteella saatu riittävästi näyttöä. Samalla komissio kertoi 10. marraskuuta avanneensa toisen tutkinnan selvittääkseen, suosiiko Amazon potentiaalisten ostajien tavoittamisessa keinotekoisesti myyjiä, jotka käyttävät yhtiön tarjoamia lisäpalveluita.
Omien tuotteiden (ns. private label -tuotteet) myymisessä rinnan muiden valmistajien tuotteiden kanssa ei itsessään ole mitään kiellettyä, ei silloinkaan, kun myyjä on määräävässä markkina-asemassa. Ilmiö on tuttu monilta kaupan aloilta ja lähtökohtaisesti lisää kilpailua, mikä hyödyttää myös kuluttajia.
“Ongelmaksi Amazonin kohdalla on muodostunut komission mukaan se, että itsenäisiltä myyjiltä kerättyjä tietoja on käytetty tavalla, joka mahdollistaa tavanomaisten markkinariskien välttelyn ja vahvistaa yhtiön määräävää asemaa kahdella keskeisellä markkina-alueella, Saksassa ja Ranskassa. Tämän katsotaan johtaneen määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön”, täsmentää Kaupan liiton EU-asioista ja yrityslainsäädännöstä vastaava johtava asiantuntija Ilari Kallio.
Amazon itse sekä jotkut kilpailuasiantuntijat ovat jo ehtineet kritisoida komission alustavaa tulkintaa määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.
“Vaikka Amazonin osuus kaikesta verkkokaupasta on Saksassa 52 ja Ranskassa 47 prosenttia, yhtiö itse toteaa kilpailevansa kaikkien vähittäismyyntikanavien kanssa, jolloin sen globaali markkinaosuus on vain prosentin luokkaa. Kiistan odotetaan kiteytyvän siihen, kuinka relevantit markkinat tässä tapauksessa määritellään, ja onko yhtiön toiminta omiaan ajamaan muita myyjiä pois markkinoilla. Mikäli komissio ja Amazon eivät löydä sovintoratkaisua, siirtynee kysymys EU-tuomioistuimen ratkottavaksi”, Kallio sanoo.
Kilpailuasioista vastaava komission johtava varapuheenjohtaja Margrethe Vestager on julkisissa ulostuloissa todennut, että viime kädessä kyse on alustojen – tässä tapauksessa Amazonin – kaksoisroolista ja big datan käytöstä, mikä ei saa johtaa kilpailun vääristymiseen.
Samaan aiheeseen on tarttumassa pian julkaistava digitaalisia markkinoita koskeva säädösehdotus, Digital Markets Act.
“Ehdotuksen odotetaan sisältävän listan sallituista ja kielletyistä sopimusehdoista ja menettelytavoista, joita niin kutsutussa portinvartija-asemassa olevien alustojen tulisi noudattaa. Komissiosta vuodetun työpaperin mukaan Amazonin kaltainen menettely olisi kiellettyä, jollei datavarantoja avata myös alustalla toimivien myyjien käyttöön”, Kallio päättää.
Kuva: 123RF