verkkoalustat

Analyysi: Euroopan komissiolta madonluvut digitaalisille alustoille, joista on tullut ”liian isoja välittämään”

Tuoreet esitykset digitaalisia palveluita (DSA) ja digitaalisia markkinoita (DMA) koskevista asetuksista tähtäävät verkkoliiketoiminnan avoimuuden ja tasapuolisten kilpailuedellytysten lisäämiseen. Komissio haluaa edellyttää alustoilta muun muassa bisnesasiakkaiden tunnistamista sekä puuttua aiempaa kovemmalla kädellä laittomien sisältöjen leviämiseen. Suurten portinvartija-alustojen menettelytavoille ollaan asettamassa tiukempia reunaehtoja, minkä lisäksi pyrkimyksenä on rajoittaa ennakoivasti digitaalisten markkinoiden keskittymistä.

Komissio arvioi Amazonin käyttävän väärin määräävää markkina-asemaansa

Reilun vuoden kestäneen tutkinnan perusteella komissio on ilmoittanut tulleensa alustavasti siihen johtopäätökseen, että verkkokauppajätti Amazon väärinkäyttää määräävää markkina-asemaansa hyödyntäessään myyjiltä keräämäänsä dataa oman myyntinsä tukemiseen. Kaupan liiton johtava asiantuntija Ilari Kallio ennakoi, että komission tulkinta on kuitenkin kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu.

Jätelainsäädäntö uudistuu – kansainväliset alustatoimijat saatava tuottajavastuun piiriin

Uudistuvan jätelainsäädännön myötä pakkausjätteiden keräämiseen ja kierrätykseen on tulossa uusia ja kiristyviä vastuita myös kaupalle. Tuottajavastuun laajenemisen myötä kustannukset kasvavat. Suomalaisen kaupan toimintaedellytysten varmistamiseksi olisi tärkeää, että tuottajavastuu laajenisi koskemaan myös kansainvälisiä verkkokauppoja ja alustatoimijoita.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi