Kuukausi: lokakuu 2021

Lausunto Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain muuttamisesta

Lausuttavan hallituksen esityksen taustalla on heinäkuussa 2021 Suomessa voimaan saatettu etämyynnin arvonlisäverotusta koskeva direktiivi, jonka myötä mm. maahantuonteihin liittynyt verovapaus poistettiin. Esityksessä ehdotetaan lakimuutosta, jolla kevennetään yksityishenkilöiden lehtitilauksiin liittyvää ilmoitusmenettelyä. … Lue lisää

Kaupan liikevaihto kasvoi elokuussa 7, 3 prosenttia − erikoiskaupassa kodintekniikka porskuttaa, kirjakauppa laskenut entisestään tänä vuonna

Koko kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi elokuussa 7,3 prosenttia vuoden 2020 elokuusta. Asiasta kertoo Tilastokeskus. Vähittäiskaupassa työpäiväkorjattu liikevaihto nousi elokuussa kaikkiaan 4,9 prosenttia ja myynnin määrä 3,4 prosenttia. Eniten vähittäiskaupan toimialoista kasvoi tavaratalokauppa, myös erikoiskauppa toimialana elpyi. Kaupan liiton ekonomisti Bate Ismail muistuttaa, että korona-aika kohteli erikoiskauppaa hyvin eri tavoin: esimerkiksi kodintekniikka myy, mutta kirjakauppa on laskenut.

K-Marketien kiusaamisvapaa vyöhyke sai runsaasti näkyvyyttä: ”Kyseessä ei ole markkinointitempaus, vaan vastuullinen tapa toimia"

Koulujen alettua muutama kuukausi sitten lähes 800 Suomen K-Marketia julistautui kiusaamisvapaaksi vyöhykkeeksi. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Kiusaamisvapaa vyöhyke on turvapaikka, jossa lapsi voi olla suojassa, jos hän joutuu kiusatuksi. Idea laajeni lumipalloefektin tavoin kauppias Ville Kestilältä K-Market Tervapadasta Janakkalasta.

Analyysi: Korona nopeutti vaatetuksen kuluttajamarkkinoiden muutosta

Jaana Kurjenoja
Kaupan liitossa toteutettiin muotikaupan markkinoita ja asiakkaan ostopolkua selvittävä tutkimus: Muotikauppa koronan jälkeen. Tässä artikkelissa kerron joistakin tutkimuksen toisen osan tuloksista ja havainnoista. Tutkimuksen toinen osa keskittyy kotimaiseen muotikaupan asiakkaaseen ja asiakkaan ostopolkuun. Ensimmäisessä osassa selvitän muun muassa muotikaupan kansainvälisiä markkinoita ja kotimaisia kehitysnäkymiä.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi