Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 277 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liitto edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. Haemme työoikeudesta kiinnostunutta oikeustieteen opiskelijaa traineeksi Oletko … Lue lisää
Tällä viikolla vietetään Lukuviikkoa ja Kirjan ja ruusun päivää. "Kirjat ansaitsevat erityisen päivänsä, jolloin niitä juhlitaan vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina", kuului Unescon julistus vuonna 1995, kun katalonialainen Kirjan ja ruusun päivä 23.4. nimettiin kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi.
Lidlin suurimmat vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen liittyvät ruoantuotannon toimitusketjuihin ja raaka-aineiden hankintaan. "Siksi keskitymme tukemaan luonnon monimuotoisuutta erityisesti toimitusketjuissa", toteaa Lidl Suomen vastuullisuuspäällikkö Annu Puurula. Lidl edistää ekologisia toimenpiteitä myös Suomessa esimerkiksi myymälöidensä ympäristössä.
Oikeusministeriö on tänään 11. huhtikuuta kertonut ns. yrityslähestymiskiellon lainsäädäntötyön etenemisestä. Kaupan alalla iloitaan kaupan yritysten ja työntekijöiden turvallisuuteen merkittävällä tavalla vaikuttavan lakihankkeen etenemisestä. Alan ääni pääsee kuulumaan lainvalmistelun seurantaryhmässä.
Kaupan liitto, Palvelualojen työnantajat Palta ja Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliitto AKT ovat hyväksyneet liittojen aiemmin neuvotteleman neuvottelutuloksen Kaupan automiesten työehtosopimukseksi. Uusi työehtosopimus on voimassa 1.3.2025 – 29.2.2028 (36 kk). Palkkoja … Lue lisää
Kaupan liitto, Palvelualojen työnantajat Palta ja Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliitto AKT ovat hyväksyneet liittojen aiemmin neuvotteleman neuvottelutuloksen Kaupan automiesten työehtosopimukseksi. Uusi työehtosopimus on voimassa 1.3.2025 – 29.2.2028 (36 kk). Palkkoja korotetaan sopimuskauden aikana kolme kertaa.
Kaupan liiton ja Toimihenkilöliitto ERTOn 2.4.2025 saavuttama neuvottelutulos optisen alan työehtosopimuksesta on vahvistettu molempien liittojen hallinnoissa. Uusi työehtosopimus on voimassa 1.4.2025–31.3.2028.
Ajankohtainen tieto, kollegoiden näkemykset ja vaikuttamisen mahdollisuus – siinä syitä, miksi Stark Suomen vastuullisuusjohtaja Anne Koskinen on vahvasti mukana Kaupan liiton toiminnassa. Hän osallistuu muun muassa vastuullisuusvaliokunnan ja vastuullisuussääntelyryhmän tapaamisiin sekä seuraa tiiviisti liiton tapahtumia ja koulutuksia.