alv

Vaatteiden ja jalkineiden lahjoitusten verovapaus edistäisi kaupan alan kiertotaloutta

Kaupan yritykset joutuvat maksamaan arvonlisäveroa vaatteita ja jalkineita lahjoittaessaan, mikä tekee lahjoittamisesta hankalaa ja kallista. Kaupalle epäkurantin varaston lahjoittaminen tarvitseville on niin ympäristön kuin sosiaalisenkin vastuun näkökulmasta kuitenkin paras vaihtoehto silloin, kun yritys syystä tai toisesta haluaa luopua hyväkuntoisista tuotteista. Lahjoittamisen tulisi olla mahdollisimman helppoa ja yksinkertaista, eikä sitä pitäisi lainsäädännöllä hankaloittaa.

Taxfree-myynti turisteille – Verohallinon ohjetta päivitetty

Verohallinto on päivittänyt kauppojen taxfree-myyntiä käsittelevää ohjettaan. Päivityksen myötä on tarkennettu matkailijamyynnin verojen käsittelyä ja myynnin ajallista kohdistamista sekä korjattu siinä olleita virheitä. Kaupoille taxfree-myynti eli niin sanottu arvonlisäveroton matkailijamyynti EU:n ulkopuolisille turisteille on vapaaehtoista. Verottoman taxfree-myynnin ehdot ovat kuitenkin tiukat, joten kaupan on erityisen tärkeää varmistaa, että myynti turisteille on järjestetty oikein.

Lausunto hallituksen esitykseen koskien arvonlisäverolain ja Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain muuttamisesta

Lausuttavana olevan hallituksen esityksen taustalla on neuvoston 4 joulukuuta 2018 hyväksymä direktiivi (EU) 2018/1910 alv-direktiivin muuttamisesta eli niin sanottu yksinkertaistamisdirektiivi. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että arvonlisäverolakiin tehdään yksinkertaistamisdirektiivin edellyttämät muutokset. Lue … Lue lisää

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi