kannustinloukku

Kaupan myynti kutistuu – myös kannustinloukut aiheuttavat päänvaivaa

Kaupan liiton tuoreen ennusteen mukaan vähittäiskaupan myynnin määrä* putoaa tänä vuonna noin kaksi prosenttia, ja euromääräisen liikevaihdon kasvu nojaa pelkästään kustannusten ja hintojen nousuun. Kustannuskilpailu alalla kiihtyy ja työllisten määrä vähenee. Kiivas kustannuskilpailu ei kuitenkaan edistä alan kehittämistä kansainvälisessä kilpailuympäristössä, kun myös pula osaavasta työvoimasta vaivaa. Koko kansantalouden – myös kaupan – kasvun kannalta tulevan hallituksen on tärkeää turvata osaavan työvoiman saatavuus.

Kaupan liitto hallitusohjelmasta: Työmarkkinoilla tarvitaan rakenteellisia uudistuksia työllisyysastetavoitteen saavuttamiseksi

Kaupan liitto on tyytyväinen moniin hallitusohjelman työllisyyttä koskeviin kirjauksiin, mutta se peräänkuuluttaa lisää konkretiaa. Se on myös valmis tukemaan hallitusta konkreettisilla ehdotuksilla toimista, jotta Suomessa saavutetaan 75 prosentin työllisyysaste. Työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala kommentoi hallitusohjelmakirjauksia.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi