kustannustuki

Erikoiskauppa kovassa koronakurimuksessa – kaupan alan kehitys ja odotukset ovat kaksijakoiset

Koronapandemia on vaikuttanut kaupan alaan hyvin kaksijakoisesti. Päivittäistavaroiden, kodintekniikan sekä rauta- ja sisustuskaupan kasvu on ollut voimakasta, mutta monet erikois- ja käyttötavarakaupan yritykset ovat vaikeuksissa. Vähittäiskaupan työllisyys on pudonnut tänä vuonna rajusti, erityisesti erikoiskaupassa. Valtiokonttorin myöntämät kustannustuet ovat tulleet tarpeeseen, mutta yritykset tarvitsevat tukea ensi vuonnakin.

Kustannustuki saa jatkoa – haettavaksi ehkä jo loppuvuodesta

Hallitus antoi lokakuun lopussa uuden kustannustukiesityksensä koronan kurittamien yritysten auttamiseksi. Tukea voisi hakea viidelle kuukaudelle 1.6.–31.10.2020. Hallituksen tavoitteena on saada kustannustukea koskeva lakimuutos voimaan joulukuussa 2020, jolloin tuki olisi haettavissa joulukuun lopussa. Eduskuntakäsittelyn yhteydessä tukeen ja sen ehtoihin voi vielä tulla muutoksia.

Neljäs lisätalousarvioesitys kaupan kannalta merkittävä – kustannustukea kiinteisiin kuluihin vihdoinkin luvassa

Hallituksen mittavassa, neljännessä lisätalousarvioesityksessä kaupan kannalta on keskeisintä uusi kustannustuki, johon ehdotetaan 300 miljoonan euron määrärahaa. Tuen maksimimäärä yritystä kohden olisi 500 000 euroa kahden kuukauden ajalta. Koronakriisin kanssa kamppailevat yritykset voivat kohdistaa kustannustukea kiinteisiin kustannuksiinsa, kuten vuokriin ja henkilöstökuluihin. Kaupan liiton mielestä kustannustuen myöntämisen mahdollistava laki on saatava voimaan nopealla aikataululla.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi