ostovoima

Kaupan viestit hallituksen puoliväliriiheen: ostovoimaa tukevia ratkaisuja, kannusteita vihreään siirtymään ja vauhtia paikalliseen sopimiseen

Palvelualoille ja erityisesti monille erikoiskaupan yrityksille kulunut vuosi on ollut vaikea. Hallituksen puoliväliriiheltä kauppa odottaa päätöksiä, joilla vauhditetaan uutta kasvua ja nostetaan työllisyyttä. Keinoina näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tulisi olla paikallisen sopimisen edistäminen, kuluttajien ostovoiman turvaaminen ja vihreää siirtymää tukevat veroratkaisut.

Veronpalautusten ajankohdat avuksi kampanjoiden suunnitteluun

Suurin osa veronpalautuksista maksetaan elo−syyskuussa, mikä kannattaa ottaa huomioon koronakriisissä toimivan kaupan alkusyksyn kampanjoinnissa. Viime vuonna joulukuu menetti selvästi merkitystään koko vuoden liikevaihdon kerryttämisessä, vaikka vähittäiskaupan myynti ei pahasti notkahtanutkaan. Joulukuussa veronpalautuksia maksettiin enää 15 prosenttia koko palautuspotista.

Tulevaisuuden kauppa nojaa +55-vuotiaisiin kuluttajiin – mutta tunnemmeko heitä?

Nykyisillä 45−64-vuotiailla on kaikista ikäryhmistä keskimäärin eniten rahaa käytössään. Eläkkeelle siirtyessään heidän ostovoimansa on suurempi kuin nykyisten eläkeläisten. He ovat myös tottuneita digiostajia ja käyttäneet tietotekniikkaa lähes koko työikänsä. Suomalaisen kaupan tulevaisuudelle he ovat elintärkeitä.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi