talous

Kaupan viestit hallituksen puoliväliriiheen: ostovoimaa tukevia ratkaisuja, kannusteita vihreään siirtymään ja vauhtia paikalliseen sopimiseen

Palvelualoille ja erityisesti monille erikoiskaupan yrityksille kulunut vuosi on ollut vaikea. Hallituksen puoliväliriiheltä kauppa odottaa päätöksiä, joilla vauhditetaan uutta kasvua ja nostetaan työllisyyttä. Keinoina näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tulisi olla paikallisen sopimisen edistäminen, kuluttajien ostovoiman turvaaminen ja vihreää siirtymää tukevat veroratkaisut.

Analyysi: Kohti kestävää kulutusta eurooppalaisella sääntelyllä?

Kuluttajat kertovat kaipaavansa enemmän tietoa tavaroiden kestävyydestä ja korjattavuudesta. Lainsäätäjät haluavat vastata toiveeseen säätämällä uusista tiedonantovelvoitteista ja ympäristöväitteiden perustelemisesta. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta ei yksistään riitä. Kestävän kulutuksen edistämiseksi on ensiarvoisen tärkeätä, että yritykset kotimaassa, sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toimivat samoilla säännöillä.

Kauppa kirii jouluviikolle ja vuodenvaihteeseen odottavin tunnelmin

Joulu on perinteisesti kaupan tärkein myyntikuukausi, ja odotukset joulukaupan onnistumiselle ovat korkealla. Vuodenvaihteen juhlakauden myyntimääriin voivat vaikuttaa kuitenkin monet, vastakkaisiin suuntiin vetävät tekijät, kuten sää, paikallinen koronatilanne ja kuluttajien taloudellinen tilanne. Joulun jälkeisten alennusmyyntien merkitys on viime vuosina alkanut vähentyä.

Stoppi näpistyksille ja vauhtia lasten taloustaidoille

Talous ja nuoret TAT tuo alakouluille virtuaalisen oppitunnin, jonka avulla lapset oppivat vastuullisina yhteiskunnan jäseninä toimimista sekä syventävät ymmärrystään omistajuudesta ja taloustaidoistaan. Mun elämä, mun vastuu -oppitunneilla alakoululaiset oivaltavat yksilön vastuun merkityksen yhteiskunnan toiminnalle. TATin kumppaneina oppitunnin ja valtakunnallisen kiertueen toteutuksessa ovat Kaupan liitto, Rikoksentorjuntaneuvosto, oikeusministeriö, Opetushallitus ja Poliisi.

Muotikaupan ahdinko jatkuu – kaupat jatkavat työtä turvallisen asioinnin varmistamiseksi

Koronapandemia on iskenyt kovaa erityisesti muoti- ja urheilukauppaan, ja kesän pienen elpymisen jälkeen myynnit ovat jälleen laskeneet erityisesti kivijalkamyymälöissä. Kaupan liitto ja alan yrittäjät toivovat, että kauppojen määrätietoinen työ koronan leviämisen ehkäisemiseksi auttaa pitämään myymälät avoinna – ja talouden ja työllisyyden rattaat pyörimässä.

Kaupan liitto ja Suomen Yrittäjät: Turvallinen asiointi kaupassa pitää talouden pyörät pyörimässä

Kaupat tekevät määrätietoista työtä, jotta kaupoissa on edelleen turvallista työskennellä ja asioida. Alan toimijat esittävät, että hallitus kohdistaisi rajoitustoimet riskiperusteisesti sinne missä tartuntavaaraa voidaan aidosti ehkäistä. Myös viestintää tulisi selkeyttää. Korona-hätäjarrua ei pidä painaa turhaan, sillä sen kirskunta kasvattaa epävarmuutta, joka taas on myrkkyä taloudelle ja työllisyydelle.

Analyysi: Euroopan komission puheenjohtaja valoi tulevaisuudenuskoa – linjapuheessa mukana myös huolestuttavia nostoja

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen käsitteli eilisessä linjapuheessaan koronapandemian hoitoa, ilmastonmuutosta ja ihmisoikeuksia. Vaikka puhe unionin tilasta keskittyy perinteisesti laajempiin teemoihin, oli sekaan ripoteltu tietoa myös sellaisista yritysten toiminnalle merkittävistä hankkeista, joiden medianäkyvyys on vähäisempää ja joihin liittyy huolia suomalaisen elinkeinoelämän näkökulmasta.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi