sisämarkkinat

EU:n sisämarkkinat 30 vuotta − Komissio nostaa esiin yhdeksän ajuria kilpailukyvyn rakentamiseksi

Eurooppalaiset sisämarkkinat luotiin 30 vuotta sitten edistämään tavaroiden, palvelujen, pääoman ja ihmisten vapaata liikkuvuutta. Euroopan komission mukaan sisämarkkinat ovat jatkossakin eurooppalaisen kestävän kilpailukyvyn keskeinen ajuri, mutta niiden täytyy mukautua tähän päivään. Tulevina vuosina komission tavoitteena on vahvistaa yhteisten sääntöjen täytäntöönpanoa ja tukea eurooppalaisten ekosysteemien rakentamista. Samalla jatketaan digivihreän kaksoissiirtymän tukemista. Tavarakauppaa tai muita palvelualoja tukevia mahdollisia uudistuksia ei juuri avata, mutta palveluiden liikkuvuuden esteitä luvataan jälleen purkaa. 

Kaupan liitto: Sisämarkkinoille suunniteltu kriisimekanismi ei saa uhata yritysten toimintavapautta  

EU-komissio haluaa sisämarkkinoiden hätäapuvälineen (SMEI) avulla varautua ja vastata merkittäviin kriiseihin tulevaisuudessa. Kaupan liitto kannattaa komission ehdotuksia jäsenvaltioiden tiiviimmästä yhteistyöstä ja kriisirelevanttien tuotteiden nopeammasta saamisesta markkinoille. Sen sijaan yritysten toimintamahdollisuuksia rajoittavat liian ankarasti yrityksiin kohdistuvat viranomaisten tietopyynnöt, tilausten priorisointi ja tuotannon uudelleensuuntaaminen.  

Analyysi: Kohti kestävää kulutusta eurooppalaisella sääntelyllä?

Kuluttajat kertovat kaipaavansa enemmän tietoa tavaroiden kestävyydestä ja korjattavuudesta. Lainsäätäjät haluavat vastata toiveeseen säätämällä uusista tiedonantovelvoitteista ja ympäristöväitteiden perustelemisesta. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta ei yksistään riitä. Kestävän kulutuksen edistämiseksi on ensiarvoisen tärkeätä, että yritykset kotimaassa, sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toimivat samoilla säännöillä.

Analyysi: Euroopan komissiolta madonluvut digitaalisille alustoille, joista on tullut ”liian isoja välittämään”

Tuoreet esitykset digitaalisia palveluita (DSA) ja digitaalisia markkinoita (DMA) koskevista asetuksista tähtäävät verkkoliiketoiminnan avoimuuden ja tasapuolisten kilpailuedellytysten lisäämiseen. Komissio haluaa edellyttää alustoilta muun muassa bisnesasiakkaiden tunnistamista sekä puuttua aiempaa kovemmalla kädellä laittomien sisältöjen leviämiseen. Suurten portinvartija-alustojen menettelytavoille ollaan asettamassa tiukempia reunaehtoja, minkä lisäksi pyrkimyksenä on rajoittaa ennakoivasti digitaalisten markkinoiden keskittymistä.

Analyysi: Komissio keskittyy ensi vuonna digivihreisiin teemoihin, unohtuvatko sisämarkkinat?

Komission työohjelmassa vuodelle 2021 keskiössä ovat koronaviruspandemian selättämisen ohella ilmasto ja viherelvytys, digitalisaatio sekä demokratian vahvistaminen Euroopassa ja sen ulkopuolella. Elinvoimaisten yritysten ja toimivien sisämarkkinoiden rooli kriisin selättämisessä sekä digitaalisten ja vihreiden ratkaisujen kehittämisessä jäävät kuitenkin vähälle huomiolle.

Analyysi: Euroopan komission puheenjohtaja valoi tulevaisuudenuskoa – linjapuheessa mukana myös huolestuttavia nostoja

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen käsitteli eilisessä linjapuheessaan koronapandemian hoitoa, ilmastonmuutosta ja ihmisoikeuksia. Vaikka puhe unionin tilasta keskittyy perinteisesti laajempiin teemoihin, oli sekaan ripoteltu tietoa myös sellaisista yritysten toiminnalle merkittävistä hankkeista, joiden medianäkyvyys on vähäisempää ja joihin liittyy huolia suomalaisen elinkeinoelämän näkökulmasta.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi