työ

Kauppa jatkaa työtään koronaviruksen leviämisen estämiseksi

Puolisen vuotta kestäneestä pandemia-ajasta huolimatta kauppojen aukioloaikoihin, logistiikkaketjuihin tai tavaravirtoihin ei ole tullut merkittäviä muutoksia, sillä sairastuneiden määrä on pysynyt alalla hallinnassa. Tähän ovat myötävaikuttaneet muun muassa aktiivinen viranomaisyhteistyö ja kaupan yksiköiden omat vastuulliset toimenpiteet. Jokaisella ihmisellä on merkittävä mahdollisuus vaikuttaa koronaviruksen leviämisen estämiseen – niin työssään, vapaa-ajallaan kuin kaupassa asioidessaan.

Kaupan polku -pilottihanke yli 30-vuotiaille työttömille työnhakijoille käynnistyy – hae mukaan!

Hyviä tuloksia saavuttanut Kaupan polku -hanke saa jatkoa – samalla uudistuen. Kaupan liitto, Helsingin kaupungin työllisyyspalvelut, Stadin ammatti- ja aikuisopisto sekä yhteistyökaupat järjestävät syksyn aikana työkokeiluja yli 30-vuotiaille kaupan alan töistä kiinnostuneille työttömille aikuisille. Kaupan polku -hanke tarjoaa oivan mahdollisuuden päästä tuetusti kiinni uuteen työpaikkaan monipuolisten mahdollisuuksien alalle.

Analyysi: Onko kannustinloukkuja edes mahdollista purkaa?

Kannustinloukut ovat vaivanneet suomalaista työelämää jo vuosikymmeniä. 1990-luvulla keskituloinen kahden huoltajan lapsiperhe saattoi olla loukussa, jossa palkankorotuksesta tai muusta palkan lisäyksestä rangaistiin käytettävissä olevien tulojen leikkauksella. Muun muassa asumistuki- ja päivähoitomaksujärjestelmä tuottivat tilanteita, joissa työssä eteneminen ei todellakaan kannattanut.

Askeleita kohti talouden avaamista: Opas turvalliseen työhön, asiointiin ja liikkumiseen julkaistu

Turvallinen työ, asiointi ja liikkuminen halutaan varmistaa, jotta yhteiskuntaa pystytään vähitellen avaamaan koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten jälkeen. Elinkeinoelämän keskusliitto EK on koonnut yhdessä jäsenliittojensa kanssa oppaan eri alojen hyvistä käytänteistä yritysten avuksi. Kaupan liitto on ollut tiiviisti mukana laatimassa suosituksia.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi