verot

Hallitus päätti kehysriihessä korottaa veroja – milloin muutokset voimaan?

Pääministeri Petteri Orpon hallitus julkaisi kehysriiheen sisältyvät sopeutustoimet huhtikuun puolivälissä.  Toimet sisälsivät leikkauksia, mutta hallitus päätti korottaa myös veroja erityisen kovakätisesti − ja painotti arvonlisäveroa ja muita välillisiä veroja. Tässä uutisessa käydään läpi veronkorotusten sisältöä ja niiden aikatauluja. Ne koskettavat myös kauppaa.

Veroasioiden monitoimimies tavoittelee vapaa-ajallaan arvostettua titteliä

Kun Toni Jääskeläinen vuonna 2017 aloitti Kaupan liiton veroasiantuntijana, tehtävä oli uusi ja koko veroprofiili piti rakentaa alusta. Pestiin kuului alussa lähes yksinomaan alv-kysymyksiä, sittemmin tehtävät ovat monipuolistuneet ja laajentuneet aina EU-kentille asti. Vapaa-ajallaan Toni arvostaa ja vaalii joutilaisuutta, mutta löytääkin usein itsensä miekkailemasta vuoden kovimman pelin syövereissä. Tavoitteena on tietenkin kunniakas Elden Lordin titteli.

Yritysten ja työntekijöiden hyväntekeväisyyslahjoitukset verotuksessa

Ukrainan sodan myötä Kaupan liittoon on tullut kyselyitä, mitä verotuksessa tulee ottaa huomioon, kun yritys tai sen työntekijä lahjoittaa rahaa tai tavaroita Unicefille, SPR:lle ja muille hyväntekeväisyysjärjestöille. Verotuksen näkökulmasta estettä lahjoituksille ei luonnollisestikaan ole, mutta tietyissä tilanteissa lahjoituksella on verovaikutuksia.  

Palvelualojen järjestöt: Palvelualojen sähköveron alentaminen nopeuttaisi ilmastotavoitteiden saavuttamista ja vahvistaisi kilpailukykyä

Hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen vuoteen 2035 mennessä edellyttää maan hallitukselta palvelualojen yritysten vähähiilisyyttä tukevia päätöksiä. Keskeinen tällainen päätös olisi palvelualan sähköveron alentaminen. Sähköveron alennuksella turvattaisiin myös Suomen kustannuskilpailukykyä ja kotimaisia työpaikkoja. Yhä kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa kamppaileva palvelusektori maksaa tällä hetkellä 45 kertaa kalliimpaa sähköveroa teollisuuteen verrattuna.

Kaupan liitto: Verojen helpotetulle maksujärjestelylle tarvitaan jatkoaikaa

Koronapandemian myötä Verohallinto helpotti veroille haettavan maksujärjestelyn ehtoja määräajaksi, joka päättyy 31. elokuuta. Eniten hakemuksia Verohallinto on saanut kaupan alan yrityksiltä, ja palvelualojen osuus on tällä hetkellä yli puolet helpotetun maksujärjestelyn verovelasta. Kaupan liitto pitääkin tärkeänä, että helpotettuja ehtoja jatketaan vuoden 2020 loppuun asti, jotta alan yritysten toimintaedellytyksistä huolehditaan pandemian toisen aallon uhatessa.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi