yritysvastuusääntely

Yritysvastuudirektiivi lähestyy maalia

Yritysvastuudirektiivi otti jälleen askeleen kohti valmistumista, kun jäsenmaat hyväksyivät sen sisällön pitkien keskusteluiden jälkeen. Viime vaiheessa muutoksia tehtiin muun muassa soveltamisalaa ja yritysten vahingonkorvausvastuuta käsitteleviin artikloihin. Ennen kuin direktiivi astuu voimaan, sen täytyy vielä saada parlamentin hyväksyntä. Uusien velvoitteiden on tarkoitus tulla sovellettavaksi porrastetusti vuosien 2027 ja 2029 välillä.

Kaupan liiton tavoitteet parlamenttikaudelle 2024–2029: Seuraavan komission on huolehdittava eurooppalaisten kaupan yritysten kilpailukyvystä

Kauppa on suurin yksityisen sektorin työnantaja Euroopassa, sillä joka seitsemäs työikäinen eurooppalainen työskentelee kaupan alan yrityksessä. Kaupan liitto on julkaissut tavoitteensa parlamenttikaudelle 2024–2029. Eurooppalaisten kaupan alan yritysten toimintaedellytyksistä huolehtimisen on oltava korkealla tulevan EU-komission tehtävälistalla. Tavoitteet noudattelevat yhtenäistä linjaa pohjoismaisten kaupan alan järjestöjen kanssa.

Yritysvastuudirektiivi etenee – kauppa korostaa myös jatkossa käytännöllisyyttä, kannustavuutta ja kansainvälisiä standardeja

Euroopan parlamentti hyväksyi eilen kantansa komission yritysvastuudirektiiviesitykseen. EuroCommercen pääjohtaja Christel Delberghe kommentoi päätöstä tuoreeltaan, ja myös Kaupan liitossa kokonaisuus on tiiviissä seurannassa. Parlamentin kannassa esimerkiksi mahdollisuutta toiminnan riskien huomioimiseen yrityksen omista lähtökohdista on parannettu. Myönteisestä suunnasta huolimatta lainsäädäntöesityksen hiomista vielä tarvitaan, kun parlamentin, neuvoston ja komission väliset trilogineuvottelut pian käynnistyvät.

Lausunto luonnoksista kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) voimaansaattamisen edellyttämiksi säännöksiksi

Kaupan liitto katsoo, että yritysten yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta on perusteltua taata samat raportointivaatimukset ja -mahdollisuudet paitsi yksittäisille yrityksille, myös niiden muodostamille kiinteille yhteenliittymille yritysmuodosta riippumatta. Erityisen tärkeänä pidämme, että myös … Lue lisää

Eurooppalainen yritysvastuusääntely otti askeleen eteenpäin

Tuore ehdotus yritysvastuudirektiiviksi sisältää ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevat huolellisuusvelvoitteet sisämarkkinoilla toimiville yrityksille, jotka ylittävät komission asettamat kynnysarvot. Ehdotuksen mukaan yritysten on kaikessa toiminnassaan ja rajoitetusti myös arvoketjuissaan tunnistettava mahdolliset ihmisoikeuksiin ja ympäristöön kohdistuvat haittavaikutukset ja tähdättävä niiden ehkäisemiseen. Vaikka sääntely sitoisi suoraan vain suuria toimijoita, on sillä vaikutusta myös pienempiin kaupan alan yrityksiin.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi