EU:n ulkopuolelta toimitettujen tuotteiden tullauskäytäntö kohtelee suomalaisia ja unionin ulkopuolisia yrityksiä eriarvoisesti. Suomalaisen kaupan näkökulmasta tullimaksut muodostavat kaupan esteitä.
Kaupan alan vuoden 2018 työpaikkaohjaajaksi on valittu Mika Timonen, joka työskentelee myymäläpäällikkönä Oulussa Myllyojan Sale-myymälässä. Vuoden työpaikkaohjaajan valitsee Kaupan Koulutuksen Kehittämiskeskuksen Työpaikkaohjaamisen klusteri, johon myös Kaupan liitto kuuluu.
Kauppa maksaa moninkertaista sähköveroa teollisuuteen verrattuna. Sähköveron korotukset kohdistuvat puolestaan säännönmukaisesti veroluokkaan, johon kuuluvat niin kuluttajat kuin kauppakin. Tämä heikentää kotimaisen kaupan kilpailukykyä.
Eurovaalien lähestyessä eurooppalaisia verkkokauppaa käyviä yrityksiä edustava järjestö Ecommerce Europe vetoaa tuleviin päättäjiin, jotta digitaalisten sisämarkkinoiden kehittämistä jatkettaisiin tarmokkaasti.
Kuluttajien luottamus talouteen on edelleen kohtuullisella tasolla. Kuluttajien luottamusindikaattori oli huhtikuussa 15,7, kun se oli maaliskuussa 16,1 ja helmikuussa 15,5. Vuoden 2018 huhtikuussa luottamusindikaattori sai peräti arvon 23,2. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on 12,7, kertoo Tilastokeskus.
Kauppa on yksityisistä toimialoista eniten kesätyötä tarjoava ala, sillä myös tulevana kesänä kaupassa työskentelee noin 25 000 nuorta. Kauppa tarjoaa lukuisille nuorille ensikosketuksen työelämään, joten ei ole samantekevää, millaisen kokemuksen nuori saa kesätöistään.
Sähköisten kirjojen ja lehtien arvonlisäverokanta alenee samalle tasolle painettujen kirjojen ja lehtien kanssa 1. heinäkuuta 2019 alkaen, kun niihin aletaan soveltaa 10 prosentin verokantaa. Samalla myös irtonumeroina myytävien lehtien arvonlisäverokanta alenee kymmeneen prosenttiin.
Keväiseksi perinteeksi muodostunutta Kirjan ja ruusun päivää vietetään Suomessa tiistaina 23. huhtikuuta. Kampanjaan osallistuu runsas sata kirjakauppaa eri puolilla maata.
EU:n kauppatapadirektiivi eli direktiivi hyvän kauppatavan vastaisista käytännöistä yritysten välisissä suhteissa maataloustuote- ja elintarvikeketjussa on hyväksytty muodollisesti niin parlamentissa kuin neuvostossakin. Suomessa direktiivi on näillä näkymin voimassaolevaa lainsäädäntöä kesällä 2021.