budjettiriihi

Kaupan liitto: Hallitus piti kiinni ansiotuloverotuksen kevennyksistä, mutta innovaatiorahoituksen lisäleikkaukset haittaavat kasvua

Kaupan liitto on tyytyväinen siihen, että hallitus piti voimassa keväällä sovitut ansiotuloverotuksen keventämiseen liittyvät päätökset. Ratkaisu tukee kotimaista kysyntää ja antaa kuluttajille lisää ostovoimaa. Leikkausten sijaan innovaatiorahoitusta tulisi lisätä tuottavuuden parantamiseksi.

Kaupan liitto: Budjettiriihestä päätöksiä kasvun ja ostovoiman tueksi  

Kaupan liitto korostaa budjettiriihen päätösten merkitystä talouskasvun ja ostovoiman vahvistamisessa. Hallituksen tulee edistää yksityistä kulutusta sekä tukea innovaatioiden käyttöönottoa ja talouden uudistumista. Lisäksi tarvitaan tehokkaita toimia epäreilun kilpailun torjumiseksi verkkokaupassa sekä sääntelyn sujuvoittamiseksi, jotta kaupan alan kilpailukyky ja uudistuminen voidaan turvata. 

Hallituksen tulee huomioida kasvupolitiikassaan kaupan ala: panostuksia tarvitaan innovaatiopolitiikkaan 

Kauppa vaatii haastavassa kilpailutilanteessa budjettiriihessä hallitukselta toimia kaupan kasvun ja kilpailukyvyn turvaamiseksi. Hallituksen tulisi painottaa tuottavuuden nostamiseen palvelusektorilla panostamalla innovaatiopolitiikkaan ja kannustaa yrityksiä innovaatioiden käyttöönottoon. Lisäksi yrityksille kustannuksia aiheuttavaa sääntelyä, esimerkiksi viranomaisraportointia, tulisi purkaa.

Hallitus unohti budjettiriihessä välttämättömät rakenteelliset uudistukset

Kaupan liitto on pettynyt siihen, ettei hallitus tarttunut budjettiriihessä vieläkään Suomen rakenteellisiin ongelmiin. Huomiotta jäivät niin moninkertaiseen verokiilaan liittyvät haasteet kuin työttömyysturvaan ja työntekoon liittyvät kannustimet. Hallituksen määräaikaiset toimet kompensoida kotitalouksien kasvaneita energiakustannuksia ovat kannatettavia, mutta riihessä sivuutettiin täysin kaupan ja palveluyritysten korkea sähkövero sekä mahdollisuus kaupan merkittävän hukkalämpöpotentiaalin hyödyntämiseen.  

Hallituksen työllisyystoimet eivät riittävästi vastaa pahenevaan työvoimapulaan  

Kaupan liitto on pettynyt siihen, että hallitus siirtää osan työllisyystoimistaan ensi vuoteen. Nyt tehdyillä päätöksillä ei lievennetä kannustinloukkuja kuin opiskelijoilta ja eläkeläisiltä. Positiivista on, ettei budjettiriihessä päätetty kiristää ansiotuloverotusta ja siten leikata ostovoimaa. Kaupan kansainvälistä kilpailukykyä ei riihen päätöksillä paranneta. 

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi